tiistai 29. marraskuuta 2016

Lukuhaaste: Sieppari ruispellossa

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja



Maailma on täynnä klassikoita, jotka mulla on vielä lukematta. Jotka haluaisin ihan ehdottomasti lukea. Mulla oli haaveena yrittää saada myös lukuhaasteeseen mukaan mahdollisimman monta klassikkoa. Ei niitä ehkä ihan niin paljoa tarttunut, kuin olisin halunnut, mutta edes muutama.
Sieppari ruispellossa on kirja jonka olen halunnut lukea varmaan parikymmentä vuotta, mutta sain aikaiseksi lukea sen vasta nyt.

J.D. Salingerin kirja oli pitkään kielletty tai suurilta osin sensuroitu mm. Yhdysvalloissa. Ei ole kai enää, mutta sijoitin sen nyt kuitenkin lukuhaasteen kiellettyyn kohtaan. Ehkä se on edelleenkin jossain päin maailmaa kielletty kirja.

Sieppari ruispellossa kertoo teini-ikäisestä Holdenista. Tarina sijoittuu 40-luvulle, mutta kirja on ihanan ajaton kuvaus. Tuli olo että kautta aikojen teini-ikäiset on olleet samanlaisia. Huolimatta yhteiskunnan tilasta, huolimatta ympäröivästä maailmasta, huolimatta siitä mitä odotetaan. Samalla lailla se epävarmuus jyllää, elettiin mitä aikaa vaan. Ja kukat ja mehiläiset.

Holden on aikansa kapinallinen ja kai häntä voisi tituleerata jopa ongelmanuoreksi. Teinin tapaan Holdenilla ei ole vielä selvää visiota omasta tulevaisuudestaan. Hänen on vaikea sopeutua muiden odotuksiin, paikoin jopa omiin odotuksiinsa. Kaikesta epävarmuudesta huolimatta Holdenin ääni on kuitenkin vahva ja päättäväinen. Hän elää hetkessä ja ainakin silloin tietää suurinpiirtein mitä haluaa.

Ajattomuutensa lisäksi Salingerin kuvaus teini-ikäisestä Holdenista oli musta jopa pelottavan realistinen. Miten hän onkaan osannut uida noin vahvasti Holdenin nahkoihin. Hahmo on naiivi, hyökkäävä, spontaani, raisu ja jopa äkkipikainen. Ei aikuinen mutta ei enää lapsikaan.

Tykkäsin että miljöö oli kirjoitettu siihen sen hetkiseen Holdenin elämään. Muisteluita tuli jonkinverran, mutta pääsääntöisesti liikuttiin samassa hetkessä kuin Holden. Tämä korosti entisestään sitä tarinan spontaania ja äkkipikaista puolta. Kirjahan ei kovin pitkää pätkää kerro meille, mutta muutama päivä oli aivan riittävästi. Ihan erityisen paljon pidin kirjan lopusta. Juuri näin kirjojen pitäisikin loppua. Kesken, mutta kuitenkin niin että tarina tulee kerrotuksi.

Mulla tuli tästä jollain tapaa olo että tämä on oman aikansa Häräntappoase. Yhtä ajaton kuvaus nuoresta mielestä. Tykkäsin! Onneksi tämä ei kaikesta sensuroimisesta ja kielloista huolimatta ole unohtunut teos.

Lukuhaaste täällä


2 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä tosi hyvä ja voi lukea useamminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä, kestää myös monta lukukertaa. Mietiskelin että pitäisköhän joskus yrittää lukea myös Saarikosken suomennos tästä, käsittääkseni se on aika kaukana tuosta Schroderuksen tekstistä.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?