keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Paahdetut mantelit

Tyypit hei, kohta on joulu!!

Mähän olen aivan jouluihminen. En nyt mikään täysin höyrähtänyt, mutta tykkään ottaa kaiken irti joulukaudesta. Joka alkaa mulla lokakuussa, jotta ehdin oikein marinoitua kaikessa jouluisessa. Tämän kauden Blossa on maisteltu (en tykännyt, liian hehkuviinimäinen. Sen sijaan Hans Välimäen kausiglögi oli sikahyvää!), ekat joulutortut paistettu, parhaat joululaululistat kaivettu Spotifysta (kaikki jazzahtavat toimii) ja tämän vuoden herkkuhurahduskin löydetty. Nimittäin paahdetut mantelit.

Mä olen aina erinäisiltä joulumarkkinoilta ostanut valmiiksi paahdettuja manteleita, ne on niin ihania. Varsinkin jos saa ostettua vastapaahdettuna.  Mutta en ole koskaan ajatellut että tosiaan niitä voi tehdä itsekin. Lainasin tuossa kuukausi takoperin Olga Temosen Joulukirjan, josta bongasin ohjeen myös paahdettuihin manteleihin. Ja olipahan muuten niin helppo, että tuli vähän pöljä olo että miten näitä nyt ei ole koskaan aiemmin ajatellut tehdä itse.

Tykkään tehdä jouluviemisiksi jotain syötävää ja tänä vuonna esimerkiksi päiväkodin työntekijöiden kahvihuoneeseen viedään näitä. Kavereille myös varoituksen sana, jokavuotinen fudge korvataan näillä. Niin on helppo ja vaivaton, eikä mun mielestä vie järjettömän paljon aikaakaan.

Mä vähän mylläsin ohjetta munlaiseksi alkuperäisestä. Ja tämä alla oleva on nyt siis se mun versio ohjeesta. Tästä määrästä tulee aika iso satsi mutta nämä kyllä säilyy. Että vaikka ei heti söisikään niin ei haittaa, ei mene huonoksi. Tosin uskoisin että ongelmaksi muodostuu pikemminkin se, että nämä loppuu kesken. Näihin iskee nimittäin himo!

Tarvitset:
yhden kananmunan valkuaisen
400g kuorellisia manteleita
2 dl inkkarisokeria
vaniljajauhetta puolikkaasta teelusikallisesta puolet
1,5 tl kanelia
1 tl suolaa

Vatkaa kananmunanvalkuainen niin, että siitä tulee saippuavaahdon näköistä. Ei siis missään nimessä miksikään kovaksi vaahdoksi! Lisää sekaan mantelit ja sekoita. Nakkaa matkaan kaikki loput aineet ja sekoita hyvin.
Levitä mantelit leivinpaperin päälle uunipellille yhdeksi kerrokseksi ja paahda 125 asteisessa uunissa tunnin ajan. Käännä manteleita vähän puolessa välissä.

Pääsi taas käymään se perinteinen, eli unohdin ottaa valokuvia. Korjaan asian ensi kerralla kun näitä tehdään ja lisään kuvia sitten vähän jälkijunassa. Vuoden ruokablogi tässä taas moi!

7 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! Kuulostaa juuri hyvältä pieneltä joulumuistamiselta. Riskinä on tietysti se, että ainakin ensimmäinen satsi menee omiin suihin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä :) Ja näitä tekee onneksi helposti lisää jos käsi käy :D

      Poista
  2. Kuulostaa reseptiltä, jota voisi olla kiva kokeilla lasten kanssa! Kiitos! Ja äkkiä uusi satsi että saadaan kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämä on kivan helppo tehdä lasten kanssa. Josko ensi viikolla saisi kuviakin :)

      Poista
  3. HEI!!??"#¤
    Jazzahtava joululaululista kehiin ASAP.
    SE voisi olla se mun villi kortti, jolla saan vähän pehmitettyä Rentun sisäistä Grinchiä joululaulujen suhteen.
    ASAP siksi, että meillä vietetään jo viikon päästä joulua.
    Oon ehkä vähän salaa ilonen, että saan viettää kahdesti joulua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun täytyy nyt tunnustaa että osaan tosi huonosti käyttää Spotifya. Oon käyttänyt sitä vasta parin kuukauden ajan. Mutta tuon soittolistan nimi näkyy olevan Kilinä Jazz! Muitakin löytyy mut tuota oon nyt tän viikon kuunnellu kun oon halunnu joulumusaa vaan taustalle. Toi on aika hissimusaa, harvassa lauletaan mut oon tykännyt.

      Poista
  4. Ja hei tän illan löytönä, Pentatonixin joululaulut uppoaa myös. Ei jazzia mutta kivaa a cappellaa.

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?