torstai 17. marraskuuta 2016

Somemutsi ei provosoitunut

Viime päivinä on eri medioissa kohistu siitä eräästä kampanjasta. Missä on korppi ja äiti ja lapsi ja "väkivalta". Ihan tietoisesti jätän nyt kaivamatta kaikki linkit, kyllä te tiedätte mitä mä tarkoitan. Kampanja yrittää nivoutua somekäyttäytymisen ja ilmeisesti someriippuvuudenkin ympärille. Erinäisistä teknologian jutuista mä kirjoittelinkin jo aiemmin täällä. Ja jos nyt viittaan tuohon linkittämääni postaukseen, niin johan on taas löydetty näkökanta kampanjalle. Ei sitten taaskaan mitään positiivista tai kivaa. Ei taaskaan mitään hyötyjä, pelkkiä haittoja vaan. Kun sehän on se ainoa näkökanta tässä.

Mä en kuitenkaan jaksanut provosoitua. Varmasti olisi pitänyt mutta en nyt kuitenkaan viitsinyt. Koska mun mielestä kyse on aina kokonaisuudesta ja sitä tämä kampanja ei kyllä näe. Mä ymmärrän kyllä hyvin miksi tämä suututti. Ja miksi ihmiset provosoitui. Ymmärrän oikein hyvin. Ajattelin tässä muutamalla ranskalaisella viivalla kertoa millainen vanhempi mä olen. Ja koska tämä kampanja on hyvin mustavalkoinen, myös mä kirjoitan mustavalkoisesti itsestäni. Ilman disclaimereita.
Mä olen vanhempi joka

  • surffailee huoletta netissä jos siltä tuntuu
  • ei laske ruutuaikaa. Omaa eikä lapsien
  • pyytää joskus lapsia keksimään tekemistä ihan itse
  • juo kahvinsa aina rauhassa, eikä suostu sen aikana leikkimään tms.
  • on ulkoistanut viikkosiivouksen perheen teineille
  • ohjaa myös kuopusta kohti kotitöitä
  • juo silloin tällöin lasin viiniä, enkä aina edes ilta-aikaan
  • osti tänä vuonna lapsille talvikengät kauan ensilumen jälkeen
  • haluaa joskus olla rauhassa
  • istuu joskus pitkiäkin aikoja kännykkä tai kirja kädessä
  • pyytää lasta odottamaan jos joku asia on kesken
  • ei välttämättä vie lapsia ulos joka päivä

Näistä kaikista seikoista huolimatta mä pidän itseäni aivan helvetin hyvänä vanhempana. Nämä luetteloidut seikat kun on vain yksi osa totuutta, ei kokonaisuus. Tästä puuttui kokonaan se toinen puoli, joka kuitenkin on olemassa.

Lapset ei ole eikä tule koskaan olemaan mun elämän ainoa keskipiste. Se on mun tapani olla vanhempi. Lisäksi mä koen aivan äärimmäisen tärkeäksi myös itsenäistää lapsia. Se ei ole kuitenkaan sama asia kuin liian aikaisin katkennut lapsuus. Lapset on lapsia, tietenkin.

Tämän kampanjan myötä olen törmännyt moniin kommentteihin, jossa todetaan että "ihan hyvä mustakin tuli vaikka vanhemmat kasvatti ja teki näin ja näin". Mä en sinänsä usko tuohonkaan, varmasti jokainen löytää sekä omasta vanhemmuudestaan että omista vanhemmistaan parantamisen varaa. Mutta joku totuus tuosta lauseesta löytyy koska edelleen, kyse on kokonaisuudesta. Riittävän hyvä riittää, oikeasti. Ei vanhemmuus ole virheetöntä, eikä sen tarvitsekaan olla. Virheet ei automaattisesti ole sama asia kuin vahingoittava. Miksi aina on niin kova tarve provosoida ja provosoitua?

En sano ettäkö tästä kampanjasta ei olisi saanut provosoitua. Mutta sanon että se on turhaa. Koska tämä kampanja ei kerro kokonaisuudesta yhtään mitään. Se ei ole kokonaisuutta nähnytkään. Se on surkeasti toteutettu ja osuu täysin väärään kohderyhmään. Sääli että näitä viestejä tässä maassa pyritään ajamaan läpi aina sen ääripään ja negaation kautta. Mä kun uskon että tämän tyyppisellä kampanjoinnilla tehdään enempi haittaa kuin hyötyä. Muitakin tapoja puhua tärkeistä aiheista löytyy. Käsitteiden sotkeminen kun on vahingollista. Tälläkin kertaa keskustelua herätti lähinnä epäonnistunut kampanja, eikä itse asia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?