lauantai 17. joulukuuta 2016

16

Eka täyttää tänään kuusitoista vuotta. Jotenkin hurjaa että ensimmäinen synttäripostaus hänestä taisi olla blogissa silloin kun kundi täytti kaksitoista. Siitä ei ole kuin neljä vuotta, mutta muutos tuosta on hurja. Silloin poika oli ihan lapsi, nyt taas jo nuori, aikuisuutta lähestymässä. Nyt ei enää jatkuvasti ihmetytä se hänen isoutensa. Vaan pikemminkin se aika, kun hän oli pieni. Hän on ollut iso jo niin kauan että ei meinaa uskoa sitä että hänkin on ollut joskus niin pieni kuin esim. Kolmas on nyt.

Eka on ollut aina mulle varsinainen ilon aihe. Toki hänenkin kanssa on ollut huolta ja murhetta mutta ne tuntuvat pieneltä verrattuna siihen, miten paljon hän tuottaa mulle iloa. Olen hänestä päivittäin aivan käsittämättömän ylpeä, millainen upea persoona hän onkaan. Totean täysin vilpittömästi että en tunne maailmassa montaakaan ihmistä, jolla olisi yhtä vahva tunneäly kuin Ekalla on. Toivon että mikään kyynisyys maailmassa ei ikinä poista sitä hänestä.

Vuosi vuodelta Eka tuntuu löytäneen oman tyylinsä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin. Hänellä on monta ystävää ja kaverisuhteet on tyypille todella tärkeitä. Ja vaikka ei tuosta jatkuvasta kähyämisestä ja kinaamisesta uskoisi niin myös pikkuveljet ovat Ekalle aivan kaikki kaikessa. Tämä on seikka jonka hän on myöntänyt itsekin ääneen.

Eka teki musta aikanaan äidin ja hän tulee omaamaan erityisen paikan mun maailmassa sen vuoksi aina. Puolin ja toisin on hänen kanssaan kokeiltu ja opittu, yhtä sun toista. Mä olen ehdottomasti Ekalle ensisijaisesti äiti mutta mulla on ollut ilo huomata myös se että meidän henkilökemiat pelaa niin hyvin yhteen että ollaan myös kavereita. Me voidaan jutella keskenämme aivan kaikesta. Samaten on ollut jännä huomata millaisia kaverisuhteita hän on muodostanut esimerkiksi mun kavereiden kanssa. On ollut muutama opintoihin liittyvä juttu, jotka Eka on hoitanut mun ystävien kanssa. Ilman että mä olen mukana tai puutun mihinkään mitenkään. Ja poikkeuksetta kaikki ovat vain kehuneet miten älyttömän fiksu tyyppi Eka on ja miten hieno tulevaisuus hänellä on edessään. Mannaa!!!!

Syksyllä alkaneet toisen asteen opinnot heitti pojan maailmaan, jossa hänen täytyy itse kantaa vastuuta eri tavalla kuin aiemmin. Ja on ollut ilo huomata että vastuu ja paine ei ole ollut liikaa vaan Eka selviää ongelmitta ja kykenee kohtaamaan haasteet. Hän oikeastaan suorastaan janoaakin haasteita ja haluaa oppia. Koulu on pääsääntöisesti kivaa ja ei mene viikkoakaan ettäkö hän ei hehkuttaisi esimerkiksi sitä miten mukavia opettajia hänellä on.

Täysi-ikäisyyteen on nyt siis kaksi vuotta aikaa. Pikkuhiljaa Ekan puheissa on alkanut ilmestymään viitteitä esimerkiksi dokaamisesta. Sinänsä hän ei tunne tällä hetkellä viehätystä päihteisiin mutta ne ovat selvästi yksi syy miksi hän odottaa täysi-ikäisyyttä. Että sitten voi. Tosin on juteltu siitäkin että mitäpä jos hän ei tykkääkään päihteistä tai päihtymisestä. Toistaiseksi hän ei siis ole ainakaan jäänyt kiinni että olisi mitään käyttänyt tai kokeillut. Mutta kukapa tietää... ihan fiksuja tuntuu onneksi juttelevan aiheesta.

Tuntuu että vuosi vuodelta on jollain tapaa aina vähemmän ja vähemmän kirjoitettavaa näistä isoista pojista. Asiaa kyllä olisi paljon mutta kaikkea on vaikeaa pukea riittävän kuvaileviksi lauseiksi, sen verran huikeina persoonina pidän näitä nuoriani. Ja se onkin juttu jonka toivon muistavani aina, miten huikeita he ovat tässä vaiheessa!

Hyvää syntymäpäivää rakas!

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Lukuhaaste: Harry Potter ja kirottu lapsi

12. Näytelmä


Mä olen aikanaan löytänyt Harry Potterin maailman elokuvien kautta. Kävin babybiossa katsomassa Eka-vauvan kanssa sen ihan ensimmäisen Potterin ja sitten se olikin menoa. Muistaakseni siinä vaiheessa Pottereita oli ilmestynyt kirjana kaksi ja kolmas oli ilmestymässä. Kirjojen myötä rakkaus velhomaailmaan vaan kasvoi ja olenkin jokaisen kirjan että elokuvan lukenut ja nähnyt mahdollisimman pian heti ilmestymisen jälkeen.

Mulla on hieman kaksijakoinen olo viimeisten Pottereiden suhteen. Harryn ja muiden hahmoen kasvaessa ja tullessa teini-ikään kirjat selvästi synkistyivät. Niissä oli edelleen se satumainen maailma ja miljöö mutta kuitenkin aika synkkä vire. Ei se kokonaisuus nyt varsinaisesti lopahtanut mutta Kuoleman varjelusten jälkeen mä ainakaan en juurikaan jäänyt kaipaamaan Tylypahkaa ja sen maailmaa. Tuntui että nyt tämä on nähty. Siksi en nyt mitenkään kovin odottavainen ollut kun kuulin Kirotusta lapsesta.

Heti ensimmäisenä huomasi että näytelmämuotoon kirjoitettua kirjaa on aika erilaista lukea. Sulla on siinä suoraan se plari kädessä. Piti vähän aikaa asetella omia palikoita päässä oikeisiin asentoihin, ennenkuin lukeminen sujui niin että tarinaa sisäisti. Sinänsähän näytelmän lukeminen on hyvin nopeatempoista ja jopa helppolukuista.

Kirottu lapsi jatkaa siitä mihin Kuoleman varjelukset loppui. Eli aiemmat Harry Potterit pitää olla luettuna jos tästä jotain meinaa irti saada. Ja vaikka tämän menisi katsomaan näytelmänäkin niin luulen että enemmän ymmärtää jos tietää jotain valmiiksi tästä velhomaailmasta. Viittauksia menneeseen on tarinan aikana niin paljon.

J.K. Rawling on luonut velhomaailman tietynlaiseksi. Se on täynnä huikeita, mielikuvituksella kuorrutettuja asioita ja tämä välittyi lukijalle hyvin vahvasti niistä aiemmista kirjoista. Kirotussa lapsessa kaikki on toisin, johtuen juurikin siitä että tämä on kirjoittu näytelmäksi. Koska tarina oli suoraa jatkumoa niistä aiemmista Pottereista, mä olisin halunnut lukea Kirotun lapsen samanlaisena formaattina kuin ne aiemmatkin tarinat. Näytelmä nimittäin ei sisällä samanlaisia kirjailijan mukaan kirjoittamia yksityiskohtia, kuin kaunokirjallisessa muodossa oleva tarina. Niitä yksityiskohtia joita sitten lukiessa rakentaa ja hahmottaa siellä omassa mielessään. Näytelmässä nämä toteuttaa lavastaja ja rekvisitööri. Mutta lukiessa näytelmää ne vielä puuttuvat koska lopputulos nähdään vasta sitten lavalla. Omaa mielikuvitusta sai toki käyttää nytkin reippaasti mutta sitä ei tavallaan ruokkinut mikään, johtuen juurikin yksityiskohtien kuvailun puutteesta. 

No itse tarina sitten.... mä en hirveästi vakuuttunut. Kuten jo aiemmin sanoin niin Kuoleman varjelusten jälkeen mulla oli hyvin vahvasti olo että tämä on nyt nähty. Että tätä ei vaan voi enää rakentaa mielenkiintoiseen suuntaan näillä samoilla hahmoilla ja kokonaisuuksilla. Ja sama olo vain vahvistui Kirotun lapsen jälkeen. Ei se nyt huono ollut mutta kyllä musta vähän tuntuu että pyörää yritettiin keksiä uudestaan. Jotain uutta oli yritetty tuoda mukaan mutta ei se vienyt tarinaa riittävästi eteenpäin. Tarinassa palataan kuitenkin vanhaan koko ajan, mulla tuli välillä jopa olo että taasko tässä käsitellään tätä samaa mikä on käsitelty jo ainakin kolmessa kirjassa aiemmin läpi. Lisäksi Kirottu lapsi oli mun mielestä hyvin ennalta-arvattava. Mä en oikein tiedä mitä tältä kirjalta odotin mutta kyllä ehkä hieman yllätyin että jäi vähän pettynyt olo. Onnistuakseen tämä olisi vaatinut sen että tarina olisi kirjoitettu kaunokirjalliseen muotoon. Näytelmäksi olisi voitu taivutella jokin kokonaan uusi tarina.

Myönnän että olen hyvin skeptinen sen suhteen että miten velhomaailma sopii näytelmäksi. Sekä kirjat että elokuvat kun ovat olleet niin vahvasti visuaalisia kokemuksia (kirjatkin siinä mielessä että tarina on kirjoitettu hyvin visuaaliseksi) että vastaavaa on hyvin vaikea tuoda näyttämölle. Pelkät vahvat roolihahmot ja taitavat näyttelijäsuoritukset ei yksinkertaisesti riitä.

Mutta. Tulipahan luettua.

Lukuhaaste täällä

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Gilmore Girls - A year in the life

Nyt kun uudet Gilmore Girlsit on olleet katseltavissa jo parin viikon ajan, lienee turvallista sanoakin niistä jo jotakin. Jos et ole vielä katsonut uusia jaksoja lopeta tämän postauksen lukeminen välittömästi! En sinänsä paljasta mitään juonenkäänteitä mutta kirjoitan omista fiilareista sen verran seikkaperäisesti että ne voi paljastaa jotain tietämättömälle..


Mä olin heti perjantaina uusien jaksojen ilmestyessä valmiudessa katsomaan, mutta aloinkin sitten siinä kalkkiviivoilla epäröimään ihan tosissaan. Mitä jos en tykkääkään yhtään? Olisiko parempi vaan pitää mielessä se olo, joka seitsemästä kaudesta jäi? Tovin siinä pohdiskelin, tein jättimäiset eväät ja totesin että what the heck, menköön. Eka jakso pyörimään! Jo etukäteen olin miettinyt että en katso kaikkia neljää jaksoa putkeen, vaan jakso per päivä. Puolitoista tuntia on kuitenkin verrattain pitkä ja halusin imeä jokaisen yksityiskohdan. Tuntui että jos yritän ahmia heti kaiken, ei kokonaisuudesta saa niin paljoa irti. Tätä kirjoittaessa olen katsonut uudet jaksot kahdesti.

Uusissa jaksoissahan seurataan Gilmoren tyttöjä vuoden verran. Yksi jakso vastaa yhtä vuodenaikaa. Heti ensimmäisessä jaksossa pureuduttiin Lorelein isän kuolemaan ja muisteltiin Richard Gilmorea, kuten olin toivonutkin. Ylipäätään musta Richard oli ihan mahtavasti mukana uusissa jaksoissa ja itkeskelinkin varmaan eniten häneen liittyvissä kohtauksissa.

Ensimmäisenä mun silmään pisti se, että Lorelei on kyllä ikääntynyt tosi mahtavasti. Hän ei näytä enää samallalailla simpsakalta, eikä tarvitsekaan! Just hyvä että ikääntyminen näkyi. Muutamassa kohtauksessa musta näytti vähän siltä että onko Lauren Grahamille pursoteltu kerta pari Botoxia liikaa mutta muuten tykkäsin sellaisesta iän mukana tuomasta pehmeydestä, joka näkyi. Ja myös Emily Gilmorea näyttelevä Kelly Bishop oli ihan huikean rautaisessa kunnossa!

Roryn hahmoon olin tosi pettynyt. Mulla on aina ollut hänen kanssaan vähän uskottavuusongelmia ja olin toivonut että josko se hänen seitsemän kautta mukana kulkenut pikkutyttömäisyytensä olisi karissut pois, mutta ei. Tuntui että tietyllä tapaa sitä oli vahvistettu. Muut hahmot olivat kasvaneet mutta Rory on edelleen jotenkin kiukuttelevaksi heittäytyvä. Ei ikinä uskoisi että Rory oli uusissa jaksoissa samanikäinen, kuin Lorelei aikanaan sarjan alkaessa. 32-vuotias Rory tuntuu todella kaukaiselta verrattuna 32-vuotiaaseen Loreleihin.
Lisäksi en tykännyt Roryn löyhästä moraalista yhtään. Satunnaiset "olenpa kamala ihminen"-heitot ei poistaneet sitä faktaa että Rory oli melko mulkku Paulia kohtaan. Poikaystävän olemassaolon unohtelu oli hauskaa, jatkuva pettäminen sen sijaan ei. Joku keittiöpsykologi varmaan löytäisi Roryn käyttäytymisestä jotain yhtymäkohtia ja syy-seurauksia Lorelein menneisiin parisuhteisiin mutta eipä mennä ollenkaan niin syville vesille.

Alkuperäisen sarjan aikana nähtyjä hahmoja näkyi melkoinen liuta pitkin uusia jaksoja. Mm. kaikki Roryn entiset poikaystävät oli saatu mukaan. Loganista en ole tykännyt oikein koskaan, joskin seiskakaudella hän nosti mun silmissä osakkeitaan reippaasti mutta nyt näissä uusissa jaksoissa hän oli se sama vanha kultalusikka suussa syntynyt mulkku. Ei jatkoon! Sen sijaan Team Jess on edelleen se, johon mä asetun. Jessiä näyttelevä Milo Ventimiglia kyllä vain paranee vuosi vuodelta.. Moni muukin on huomannut Logan-Rory-Jess yhdistelmän olevan Christopher-Lorelei-Luke toisintoa. Musta ihan hauska vivahde, tosin soisin että Roryn kuvio saisi yhtä onnellisen lopun kuin Lorelei sai.

Monen muun tapaan Emily Gilmore oli näissä uusissa jaksoissa se, joka vakuutti mut eniten. Hänen kasvutarinaansa oli ilo seurata ja hahmosta oli tehty jotenkin inhimillisempi. Joskin onneksi tutun ärhäkkää Emilyä ei oltu kokonaan korvattu. Mutta tykkäsin siitä, että aika monesti keskiöön nousi nimenomaan se hänen muutoksensa. Miten nyt pitäisi olla kun onkin leski?

Nämä neljä jaksoa olivat onnistunut kokonaisuus kyllä, mutta kesäjakso oli musta jotenkin turha. Ja kaukana alkuperäisestä Gilmore Girlsistä. Sitä jotakin Stars Hollowmaista satua ja hassua sanailua hahmojen kesken oli selvästi yritetty hakea mutta ei mennyt sinnepäinkään. Jaksoon oli haettu yhteisöllisyyttä musikaalin avulla mutta sen yhteisöllisyyden sijaan mun mielestä kokonaisuus oli pikemminkin naurettava. Ei hauskalla tavalla. Toisaalta mä en tiedä kuinka iso riippakivi se nyt on, jos jatkuvasti vertaa näitä uusia niihin seitsemään tuotantokauteen. Ja kaipaa sitä vanhaa. Mutta sitähän me haluttiin ja odotettiin. Tuttua ja turvallista tuotuna tähän päivään. Miksi muuttaa jotain hyväksi havaittua? Why fix it, if it isn't broken?

Sinänsä olisi hauska tietää miten alkuperäinen tekijäkaksikko Sherman-Palladino olisi lopettanut sarjan, jos olisivat saaneet olla vaikuttamassa kutos- ja seiskakausiin. Toki tiedämme nyt #lastfourwords kuvion, mutta varmasti kokonaisuuteen olisi vaikuttanut muukin. Luin itseasiassa Sherman-Palladinon haastattelun jossa Amy Sherman-Palladino sanoi että ei olisi alunperin tehnyt Lanesta nuorta äitiä. Vaan nimenomaan Rorysta. Ja mua on jäänyt mietityttämään tämä tosi paljon. Entä miten olisi käynyt esimerkiksi Lorelein vanhemmille? Nythän Emily Gilmoren kasvutarina oli paljolti sitä mitä oli, koska Richard Gilmoren hahmo oli pakko kirjoittaa sarjasta pois. Entäs jos Sherman-Palladino olisi saanut lopettaa jo seiskakauden viimeisessä jaksossa kaiken? Paljon kysymyksiä ja ajatuksia siis jäi. Sinänsä kyllä sain näistä uusista jaksoista sen mitä toivoinkin. Nyt tiedän mitä hahmoille kuuluu.

No sitten se #lastfourwords. Mun täytyy sanoa että pidin lopetuksesta todella paljon. Toisaalta jäin kaipaamaan lisää mutta loppupeleissä toivon kuitenkin että tämä oli nyt tässä, tämä oli ihana ja riittävä kokonaisuus. Syysjakso oli aivan täydellinen lopetus yhdelle suosikkisarjalleni. Ja toivon todella että se olisi sitä, lopetus. Kaikki oli valmista mutta jotain jäi kuitenkin ilmaan. Uudet jaksot kestävät monta katselukertaa, samalla lailla kuin ne aiemmat seitsemän kauttakin. Joka tuntuu tosi lohdulliselta. Sarjaa oli tuotu nykyaikaan hienosti, esim Luke's Dinerin uusi kyltti oli hulvaton!

Kuten tuolla ylhäällä kirjoitin niin Rory ei vaikuta juurikaan aikuistuneen. Vikan jakson loppuminuuteilla jotain aikuistumista alkoi kuitenkin näkymään. Eli ehkäpä tarina saa vielä jatkoa?


lauantai 10. joulukuuta 2016

Lukuhaaste: Syysprinssi

34. Keskustelua herättänyt kirja

Syysprinssi on vuonna 1996 ilmestynyt tositarina Anja Kaurasen ja Harri Sirolan traagisesta rakkaudesta. Puheenaiheeksi kirja nousi viimeistään vuonna 2001, kun Sirola teki itsemurhan hyppäämällä metron alle.

En oikein tiedä miksi lainasin tämän kirjan. Mulla on yleensä aina joku juttu mielessä tai joku syy, miksi haluan lukea just sen kirjan jonka luen. Syysprinssistä en tiedä miksi valitsin sen. Ehkä elokuvan takia? Jota en ole tosin nähnyt ja kirjan luettuani en ole ihan varma haluanko edes nähdä.

Tiedän että mun oma mielentila vaikutti nyt tällä kertaa lukukokemukseen todella paljon. Luulen että jossain toisessa elämäntilanteessa en olisi kokenut kirjaa ihan näin raadolliseksi, vaan olisin nähnyt siinä enemmän kaunista. Kirja on lyhyt ja luin sen yhdeltä istumalta. Ja oikeastaan koko sen ajan alahuuli vähän vipatti.

Kirjaa on kuvattu tarinana nuoruudesta, rakkaudesta ja hulluudesta. Ja sitä se juurikin on. En saanut kovin kummoista otetta kirjan hahmoista mutta pakahduttava rakkaus kyllä välittyi muhun jokaisesta lauseesta jossa sitä kuvattiin. Tuntuu uskomattomalta että noin voimakasta rakkautta on joku kokenut, noissa määrin ja tuolla lailla. Että se menee ihan siinä terveen ja sairaan rajamailla.

Sirola kärsi pahoista mielenterveysongelmista ja nämä välittyivät myös suhteeseen. Mietinkin useampaan kertaan kirjaa lukiessa että tarvitseeko näin hullu rakkaus sen, että on ihan oikeastikin hullu? Valitettavasti kaikesta siitä hullun pakahduttavasta rakkaudesta huolimatta mulle jäi olo että tarina oli pääsääntöisesti surullinen. Ennenkaikkea surullinen.

Tarinaan ja tapahtumiin oli paikoin vaikea päästä sisään, vaikka lukiessa erottikin helposti aikamuodot joissa kulloinkin oltiin. Sirola itse on lukenut Syysprinssin ja ollut kiitollinen Kauraselle siitä miten kauniisti hän Sirolasta kirjoitti. Myönnän että kirjaa lukiessa mullakin iski halu kirjoittaa omasta nuoruudenrakastetustani. Se meidän tarina. Joka oikeasti vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin puhututtaa silloin tällöin yhteistä kaveripiiriä. Mutta, se olisi tarina jonka mä näen eri tavalla kuin muut. Syysprinssi on samanlainen Anja Kauraselle. Rakkaustarina, joka ei välity muille samanlaisena kuin se on kokijalle. Ja se ehkä oli mun mielestä tämän kirjan ongelma. Mutta sellaisia suuret rakkaustarinat ovat. Maata järisyttäviä ja henkilökohtaisia. Jos kirjoitetaan faktaa niin ei sitä kaikkea täysin pystykään välittämään muille koska se täytyisi elää ja kokea.

Jostain syystä mun mieli seikkaili Syysprinssiä lukiessa vahvasti jossain Timo K. Mukkamaisissa maisemissa. Johtui varmasti aikakaudesta johon Syysprinssi sijoittuu, mutta ehkä mun mieli myös löysi Mukassa ja Sirolassa jotain yhteistä. En tiedä. 

Syysprinssi jää kyllä mieleen mutta nyt täytyy saada väliin jotain kevyempää luettavaa. Sen verran raskaisiin vesiin päädyttiin tämän rakkauden myötä.

Lukuhaaste täällä

torstai 8. joulukuuta 2016

Virta loppu

Vuosi sitten toivoin että vuosi 2016 olisi hyvä. Toisin kävi. Oma mieli laahaa jossain maapallon syvimmässä pisteessä. Jos tekisin nyt jonkun masennustestin niin saisin varmaan aika korkeat pisteet. Melankolia tulee varmasti näkymään myös blogissa mutta en pyytele sitä anteeksi. Tämä on nyt tällainen vaihe. Kun itkettää koko ajan, on koko ajan vähän surullinen ja ahdistunut, kun ei jaksa.

Tuntuu jopa vähän katkeralta että toivomani hyvä vuosi on puolittain ollut melko perseestä. Tuntuu epäreilulta että ne omat elämän piristyspisteet, kuten joulu, tuntuu lähinnä välttämättömältä pakolta. Joulu on ehdottomasti ollut mulle aina se, joka auttaa jaksamaan. Nyt ei tunnu yhtään siltä ja se surettaa. Kun kuitenkin haluaisi piristyä ja olla muuta kuin nyt on. Toisaalta, suru pitää surra pois. Tai ainakin sille tasolle että se ei sanele arkea. Vielä toistaiseksi tuntuu että ei ole päivää jolloin ei vituttaisi ja itkettäisi mutta ehkä se tästä pikkuhiljaa, gettin' there. Siihen saakka otan lasillisen punaviiniä vaikka seuraavana aamuna olisi aamuvuoro, korvaan aamupalan suklaalla ja nukun päiväunet tarvittaessa joka päivä.

Koska tiedostan mistä mikäkin johtuu, yritän nyt ennenkaikkea antaa aikaa omalle päälle. En kuitenkaan koe että asiat kohentuu tai menee ohi vain olemalla, joten olen mietiskellyt itselleni pieniä juttuja joilla pusken itseäni eteenpäin ja jaksamaan. Ajattelin jakaa ne juttuni myös tänne. Tänä vuonna pimeyttä karkoitetaan seuraavin keinoin:

Hedelmät
Melankolia vaikuttaa mulla aina ruokahaluun. Syön kyllä säännöllisesti mutta esimerkiksi herkut ei maistu yhtään. Ainakaan mikään makea. Onneksi hedelmät maistuu ja nyt onkin kaikkien mun suosikkien sato. Mandariinit, granaattiomenat, appelsiinit, persimonit. Aurinkoa suuhun!


Valot
Meillä on parvekkeella ympäri vuoden valopallot. Ei niitä tietenkään valoisana vuodenaikana pidetä päällä mutta hämärällä ja pimeällä kyllä. Värikkäät valot näyttää kivalta väripilkulta säkkipimeässä. Ja valo ylipäätään, vaikka se keinovaloa onkin. Kynttilöitä meillä poltetaan lähes joka ilta ja joulukuusikin on jo koristeltuna. Valoa, valoa, lisää valoa!!

Lumi
No sitähän nyt ei tällä hetkellä ole ja yleensä inhoan sitä mutta tänä vuonna aion asennoitua toisin. Jos sitä valkoista kultaa nyt ikinä lisää saadaan. Tänä vuonna ajattelen lumesta kuten Lorelei; lumi tekee kaikesta taianomaista ja mitä vaan voi tapahtua kun sataa lunta.


Lukeminen
Aivan sama mitä lukee, kunhan lukee. Kun on jumissa, lukeminen auttaa.

Lämpimät juomat
Jouluinen kahvi, glögi, minttukaakao, mausteinen tee. Ihan parasta. Suosikiksi tälle vuodenajalle on noussut Hans Välimäen vuosikertaglögi (glögin lisäksi mukana maistuu raparperi ja kesä. Aika moni vuosikertaglögi näkyy tänä vuonna ottaneen vaikutteita kesästä, mutta Hansin versio on ainoa josta olen bongannut raparperin maun), se vaan yksinkertaisesti on aivan järjettömän hyvää. Odottelemassa on myös Annalan joulutorilta ostettu chiliglögi. Saa nähdä onko hitti vai huti.


Joululaulut ja musiikki ylipäätään
Jouluradio aukesi marraskuun lopulla ja tänä vuonna uutuutena näkyy olevan Jazzjoulu. Mä olen edelleen kuunnellut eniten Rouheaa joulua, mutta tuo Jazz on iskenyt myös. Lisäksi kaivoin Spotifysta Gilmore girls soittolistan, joka on myös soinut reippaasti viime päivinä.

Ystävät
Mulla alkaa loma ihan just kohta ja olen tuupannut pariksi viikoksi aika monta tapaamista kavereiden kanssa. Ilman mitään sen suurempaa suunnitelmaa, ajatuksena ainoastaan se että kunhan nähdään.



Hyvä ruoka
Ei varmaan ole toista ajankohtaa, jolloin ruoalla voi iloitella yhtä paljon kuin tähän aikaan vuodesta. Pari joulubuffaa on jo varattuna ja toivon mukaan ennen joulua ehtisi käydä pari muutakin ruokareissua.

Joulumarkkinat
Oon itsekin vähän järkyttynyt siitä että en ole vieläkään käynyt Tuomaan markkinoilla, vaikka ovat olleet auki jo monta päivää. Mutta pian, pian! Haluaisin myös ehtiä pyörähtämään Porvoossa vielä ennen joulua. Mun mielestä Porvoon joulumarkkinat ei mitenkään hirmuisen ihmeelliset ole mutta kokonaisuutena Porvoo on ihana joulukaupunki.

Musta tuntuu että aina kun rustailen näitä omia varaventtiileitäni tänne, niin ne ei juurikaan eroa toisistaan. Harvoin tulee mukaan mitään uutta. Mutta toisaalta ehkä se on vaan hyvä. Että tiedostaa ne omat juttunsa, joista saa virtaa. Jankkaan siis todennäköisesti jatkossakin aina samat läpät.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Teinien lahjontaa

Joulu lähestyy ja voi alkaa taas stressaamaan joululahjoista. Itse en ole yhtäkään vielä hankkinut eikä oikein ole hajuakaan mitä hankin mutta ehtiihän tuota. Melkein viikon päästä alkaa loma.

Joka vuosi kuulee vähän sieltä ja täältä ihmisten ahdinkoa, että mitä nuorille lahjaksi. Mitään varsinaista abc-ohjeistusta ei ole olemassakaan mutta muutaman vinkin voin heittää. Nämä on käypiä sekä synttäreinä että jouluna. Tai muina lahjuksina. Ja näitä saa aika kivasti muunneltua suuntaan jos toiseenkin.

Moni nuori toivoo lahjaksi useimmiten rahaa. Joka ei olekaan musta ollenkaan huono vaihtoehto. Saapahan varmasti sitten jotain mieluista. Mutta itse tykkään antaa sitä lahjaksi vain silloin, jos sille lahjarahalle on joku konkreettinen kohde. Itsehän teininä käytin kaikki lahjarahat aina tupakkaan eli ehkä tässä nyt on vähän sellainen omakohtaisuus joka sanelee. Mutta ei se raha ole ollenkaan huono vaihtoehto jos tosiaan on joku  ihan konkreettinen kohde olemassa. Esimerkiksi vanhin kummipoikani säästää kevariin ja sen ylläpitoon. Mutta sitten ihan ehdasti lahjalahjoja voisi olla nämä seuraavat:

Lahjakortit
No okei, tämäkin lahja on käytännössä rahaa. Mutta kuitenkin vähän personoidumpaa rahaa. Koska lähes mihin vaan saa nykyään lahjakortin ja sitä myötä lahjaa voi tehdä saajansa näköiseksi. Meillä suurinta hittiä on olleet lahjakortit vaatekauppoihin tai Verkkokauppaan.

Sarjaliput leffaan
Nämä toimii aina. Hankitaan meidän nuorisolle yleensä sekä meidän korttelikinoon sarjaliput että sitten Finnkinolle.

Elektroniikka
Kännykät, konsolit ja tietokoneet taitaa olla kestona nuorien toivelistoilla. Mä en ole koskaan suostunut moisia kustantamaan vaan meillä nuoret on saaneet säästää rahaa niihin itse ja ostaa. Ekat kännykät toki aikanaan hankittiin mutta nyt siis kun ovat jo isompia ja toivovat ties mitä, niin itse saavat säästää ja hankkia. Sensijaan mä olen suosinut pienelektroniikkaa. Hyvänä lahjana on olleet esimerkiksi kuulokkeet, matkalaturit, ulkoiset kovalevyt, kaiuttimet ym. Toki nämäkin saattavat olla aika hurjissa hinnoissa mutta hyviä ja kestäviä vaihtoehtoja on löytynyt sieltä edullisimmistakin.

Lautapelit
Me ostetaan joka vuosi perheen yhteiseksi joululahjaksi joku uusi peli. Ja se on joka vuosi hitti. Ylipäätään pyhinä kannattaa pelata nuorten kanssa, oli se sitten konsolilla tai tietokoneella tai noita perinteisempiä. Pelaaminen on kivaa ajanvietettä yhdessä. Meillä suosikkeina vuodesta toiseen on Uno ja Scrabble. Sekä huojuva torni! Joka muuten on musta kaikista paras peli jos halutaan löytää sellainen ehta "vauvasta vaariin"-vaihtoehto.

Harrastuskamppeet
Jos nuori harrastaa jotain, niin kannattaa kysyä myös olisiko lahjatoiveena jokin harrastukseen liittyvä. Kummipojalle ostin joskus uuden fudispallon kun sellaiselle oli tarve, sama kaveri sai multa myös joskus fudissukkia. Ja vaikka ei nyt aktiivisesti jotain lajia harrastaisi, niin voihan tuota vähän nuorta ja lähipiiriä haastattaa että huvittaisiko esimerkiksi hokkarit?

Vaatteet
Meidän junnuille en ole uskaltanut enää vuosikausiin ostaa omatoimisesti yhtään mitään vaatteita. Niin tarkkoja ovat sen suhteen mitä päällensä laittavat. Mutta kaikki ei ole ihan niin tarkkoja, toisille uskaltaa ostaa ilman että lahjansaaja on mukana. Tai, jos nyt ei haittaa ettei lahja ole paketissa niin nappaa se nuori matkaan ja vie se ostoksille lahjaksi.

Tukkatökötit
Näitä kuluu meillä aina ja niille on tarvetta aina. Siksi myös oikein käypä lahjana. Silloin kun Ekan tukka oli pidempi niin myös pompulat, pinnit ja pannat oli kovassa huudossa.

Huonekalut
Nyt en tarkoita mitään sohvia tai muita ehdasti isoja huonekaluja. Vaan pienhuonekaluja. Nuoret on yllättävän kiinnostuneita sisustuksesta ja siitä miltä se oma huone näyttää. Toki ne isoimmat huonekalut nyt pitää olla eikä niitä tarvitse minään joululahjana antaa mutta lahjana voi sitten antaa sitten sitä huoneen hienosäätöä. Esimerkiksi vuosi sitten Eka sai synttärilahjaksi toivomansa kokovartalopeilin. Kivana lahjana voisi toimia myös joku vaikka joku erikoisempi lamppu. Tai taulu tai juliste.

Kirjat
Mä olen itse aika himolukija. Jos nyt ette ole sattuneet huomaamaan. Lapsiini tämä lahja ei ole juurikaan välittynyt mutta hankin heille kyllä silloin tällöin kirjojakin lahjaksi. Nykyään on onneksi tarjolla kirjoja monestakin eri aihepiiristä ja kiinnostuksenkohteesta. Eli aika kivasti kyllä löytää kirjoja myös heille, jotka eivät konkreettisesti kirjoja lue.

Tässä nyt muutama mieleen tullut vinkki. Eikun ostoksille!