tiistai 31. tammikuuta 2017

Lukuhaaste: Musta tulee isona valkoinen

12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja


Tähän toki olisi voinut valita jonkun ihan ehdasti poliittisenkin kirjan. Mutta en halunnut. Jani Toivola on musta yksi tämän maan sympaattisimmista ihmisistä, joten hänen kirjansa ansaitsee ehdottomasti tulla osaksi tämän vuoden lukuhaastetta. Ja koska hän nyt sattuu tällä hetkellä olemaan myös poliitikko niin päräytetäänpä tämä haastekohta pelistä pois.

Ihan heti ensimmäisenä sanon että mä rakastin tätä kirjaa. Ihan todella jokaista sanaa, jokaista lausetta. Toivosen sympaattisuus, läsnäolo ja lämminhenkisyys on niin voimakkaasti läsnä että mun teki mieli vaan kiehnuttaa tätä kirjaa vasten. Pitkästä aikaa omaelämäkerta joka oli alusta loppuun aivan täydellinen lukukokemus.

Jani Toivolahan edustaa vähemmistöä aika monessakin eri kategoriassa. Ja hän peilaa kaiken tietenkin subjektiivisesti oman elämänsä kautta. Siitä huolimatta tämä kirja ja kasvutarina tarjosi ainakin mulle todella paljon tarttumapintaa omaan elämääni ja mun kipupisteisiin. Sain aivan valtavasti pohdittavaa sekä konkreettisia välineitä avuksi, vaikka mun kipupisteet ja kriisit ovat täysin erilaisia kuin Toivolan. Tämä kirja oli ennenkaikkea oivaltava kokemus.

Tämä oli myös ensimmäinen kirja, josta mä muistan lukeneeni miehen vauvakuumeesta. Ehkä siitä on jossain muuallakin lauseen puolikkaan verran kirjoitettu mutta ei tällä tavalla. Toivola käsittelee useammassakin luvussa haluaan perustaa perhe ja saada lapsia. Hän avaa lukijalle hyvin voimakkaasti sitä omaa tarvettaan päästä olemaan jonkun vanhempi. Vähemmistömiehenä tämä ei vaan olekaan ihan niin selviö kuin monelle muulle.

Vaikka tämä olikin ennenkaikkea positiivinen lukukokemus, on kirjassa myös paljon kipua. Mä itkin useammassakin eri kohdassa, joka kuitenkin on musta vain hyvän kirjan merkki. Toivola osaa tuoda kirjassa niin elävästi ja riipaisevasti esille sitä omaa vaikeaa kasvuaan. Sitä matkaa, jonka aikana hän on kasvanut ja tullut sellaiseksi kuin nyt on. Kun matkaan on kuulunut oleellisesti se, että kipuilee sen kanssa kun ei vaan voi olla sellainen kuin oikeasti haluaisi olla ja sen vain hyväksyy. Tosin lopulta Toivolakin on onneksi sen huomannut että ei saa eikä voi hyväksyä. Kyllä pitää voida olla sellainen kuin on. Kaikesta kivusta huolimatta tämä on tarina itsensä rakastamisesta.

Mun teki useammassakin kohdassa mieli tehdä samat mitä Jani Toivola on tehnyt Jari Sarasvuon kirjalle aikanaan. Eli kaivaa korostuskynä esiin ja alleviivata itselleni tärkeitä ja oivaltavia kohtia. Harmi että tämä oli kirjaston kirja. Kun hankin oman version kirjahyllyyn, hankin samalla myös korostuskynän. Tässä alla pari esimerkkiä kohdista, jotka tulen alleviivaamaan.


Luin etukäteen että kirjassa käsitellään myös Toivolan ekaa seksikokemusta miehen kanssa. Mua aina vähän harmittaa kun näitä tämän tyyppisiä nostetaan niin raffisti esiin (sama tehtiin aikanaan Anu Silfverbergin Äitikortti-kirjasta. Siitä nostettiin esiin hyvin suurella pieteetillä muutama kohta, jotka sitten olivatkin tyyliin sivulauseiden sivulauseita, eivätkä millään tavalla oleellisia osia kirjasta) jopa hieman skandaalinhakuisesti. Eka kerta kyllä käsitellään kirjassa mutta ei mitenkään mässäilevästi. Tästä kirjasta olisi löytynyt niin paljon muutakin markkinoitavaa!

Mä sain tämän kirjan luettua jo tuossa muutama päivä sitten, mutta oli pakko hieman pureskella tätä ensin. Kirja nimittäin jätti jopa hieman sanattomaksi koska tämä oli jotenkin niin täynnä näkökantoja joita en ole ikinä itse osannut ajatellakaan. Ja joita en ole edes voinut ajatella koska en edusta näitä vähemmistöryhmiä. Siksi näitä tämän tapaisia kirjoja pitäisikin olla paljon enemmän. Jotta pääsisi oivaltamaan myös niistä vinkkeleistä, joita ei voi itse kokea.

Tämä on kirja jota olen suu vaahdossa suositellut jokaiselle. Jani Toivola, mä rakastan sun viisautta ja tunneälyä! Ja olet niin oikeassa, aina on parempi näyttää kuin piilottaa! Sä inspiroit mua ja sun tarinan kirjoittaminen oli ehdottoman tärkeä teko! Kirjan loputtua mun teki mieli nousta seisomaan ja antaa aplodit.

Lukuhaaste täällä

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Lukuhaaste: Lempi

6. Kirjassa on monta kertojaa


Noniin. Vuosi vaihtui ja sitä myötä alkoi myös uusi lukuhaaste. Mulla jäi viime vuoden lukuhaasteesta muutama kohta uupumaan ja vaikka mulla on katsottuna puuttuviin kohtiin kirjat, hyppään kuitenkin vuoden vaihtumisen myötä uuteen lukuhaasteeseen. Jatkan edelleen samalla vanhalla tutulla Helmetin lukuhaasteella, joka löytyy kokonaisuudessaan täältä. Jos haaste kiinnostaa niin vinkiksi myös äärimmäisen aktiivinen lukuhaasteen Facebook-ryhmä.

Mulla oli vankka tarkoitus tehdä jotain koostetta viime vuoden lukuhaasteesta mutta elämä teki taas parit kuperkeikat (joihin palailen myöhemmin blogin puolella..) joten se nyt jää. Katsotaan sujauttelenko puuttuvat kohdat tässä jossakin välissä ja teen sitten jonkun koosteen. Edelleenkään tämä ei ole niin kovin vakavaa. Eli nyt vuoden 2017 lukuhaasteen ekaan kirjaan!

Ostin Lempin jo muutama kuukausi sitten kirjamessuilta. Kirja jotenkin henki todella vahvaa tarinaa ja jopa vähän hiljaa salaa toivoin, että tämä olisi Finlandian pokkaaja. Vaikka en siis ollut vielä edes lukenut koko kirjaa. Lempi on poltellut mulla hyllyssä siitä lähtien, mutta aina joku kiireisempi on kiilannut edelle. Nyt vihdoin oli Lempin aika ja voi pojat, minkä käsiini sainkaan.

Kirja kertoo Lempistä, samalla kysyen mitä on lempi? Kirjalle nimenkin antanut päähenkilö ei varsinaisesti itse ole äänessä kertaakaan vaan tarinaa kerrotaan kolmen henkilön, Viljamin, Ellin ja Siskon kertomana. Viljamin luvut luin läpi itkien. Teksti oli niin kaunista, niin raastavaa, niin koskettavaa. Ellin ja Siskon luvut taas jotenkin karumpia. Mua itseasiassa jäi kirjan lukemisen jälkeen joksikin aikaa ihan mietityttämään se, että miksihän hahmojen ääni oli viety jotenkin niin ääripäihin. Viljami oli tehty niin kovin herkäksi, ehkä jopa vähän naiiviksi. Kun taas sitten Elli ja Sisko oli jotenkin niin kovaksi keitettyjä. Tarina perustuu Lapin sodan aikaan joten ehkä sota-aikakin vaikutti hahmoihin. Mutta väkisinkin mulla muodostui tässä pieni ajatelma myös sukupuolien välille. Että miehen herkkyyttä haluttiin korostaa ja naisten kohdalla taas tuoda esille sitä että ei hempeillä. Tarina kuitenkin nivoutuu aina Lempiin. Jokainen kertojista muodostaa oman kuvansa Lempistä. Niin ihmisenä kuin tunteenakin. Ja lukijana on kiehtovaa nähdä, miten erilaisena päähenkilö näyttäytyy. Riippuen kuka kertojista on äänessä. Eikä se lempi tunteenakaan ole samanlainen.

Tämä on kirja, joka kertoo läpikotaisin rakkaudesta. Mutta tämä on kerrankin tarina, jossa rakkaus ei ole vain pumpulia ja ihanan vaaleanpunaista. Lempi on moneltakin osin kertomus ihmismielestä, mustasukkaisuudesta ja kateudesta. Mutta ne yleensä negatiiviseksi leimatut piirteet tuodaan esiin inhimillisellä otteella. Kirjaa kohtaan huokuu lukiessa valtaisa ymmärrys. Rakkaus ei aina ole vain ihanaa.

Minna Rytisalon suomen kieli on ehdottoman kaunista. Ei uutta, mutta upeaa ja kaunista. Sitä oli ilo lukea. Teksti helli ja hieroi niin mieltä kuin sydäntä. Tämän kanssa teki mieli hautautua lämpöiseen ja pehmoiseen pesään. Sukeltaa rakkauteen. Koska siitä tämä kirja nimenomaan kertoi. Miten erilaista se on, riippuen kuka sen tuntee. Miten se voi olla ihanaa ja kaunista mutta toisen tuntemana epäreilua ja arvotonta. Millaisia tekoja rakkaus saa meidät tekemään. Joskus se, mikä on oikein ja mikä väärin, on kovin häilyvää kun toimitaan rakkauden takia.

Tarinan ainekset jäivät tietyllä tapaa ilmaan, vaikkakin Lempin kohtalo kyllä lukijalle selviää. Tämä ei selittänyt kaikkea puhki vaan antoi juuri sopivasti. Mä jäin itse visioimaan vähän Tommi Kinnusmaista jatko-osaa, ehkäpä Aarren tai Anteron jatkamana. Alunperinkin hieman kavahdin kun kuulin että Lempi ajoittuu Lapin sotaan. Se kun aiheena on mulle iskostunut Katja Kettuna. Ja jotenkin tuntui että ehkä se on nyt luettu. Tämä oli kuitenkin ihan omansa eikä kertonut varsinaisesti sodasta. Enemmän asia tuli esille ajanjaksona kuin miljöönä.

Lempi on ehdottomasti vahva aloitus tälle lukuvuodelle. Finlandiaa ei Lempille irronnut, mutta kyllä tämä on todella mojova lukukokemus. Vahva, vahva suositus!