tiistai 28. maaliskuuta 2017

Lukuhaaste: Sekaisin Lovesta

4. Kirja lisää hyvinvointiasi


Luin tämän kirjan tuossa vuodenvaihteessa keskellä omaa eroprosessiani. Kun oma mieli yritti tasaantua, päästä eteenpäin ja ymmärtää. Tuntui jotenkin lohdulliselta nojata tieteeseen vaikeassa elämäntilanteessa. Että tavallaan kaikelle löytyy selitys myös tieteellisestä vinkkelistä. Kaikki ei olekkaan vain tunteiden summaa. Kärsin itse tällä hetkellä kirjassa mainitusta tunne-burnoutista, joten tietyllä tapaa on tuntunut hyvältä kun asioille on saanut nimiä. Että kaikki ei ole sellaista mielessä vellovaa sössöä, vaan sieltä pystyy erottamaan erilaisia kokonaisuuksia.

Mutta sieltä omista oloista sitten takaisin itse kirjaan. Olin lainannut tämän itseasiassa jo monta kuukautta sitten. Kauan ennenkuin ero oli edes tietoista. Luin sen kuitenkin vasta sitten erohässäkässä. Ja uskon että sillä oli jokin tarkoitus, että tämä oli odottanut kauan. Luin sen nimittäin juuri oikeaan aikaan. Tämä jos mikä oli se, mitä mun mieli tarvitsi juuri sillä hetkellä kun tämän luin. Sain paljon vastauksia kysymyksiin, joihin ei osaa vastata. Miksi musta tuntuu tältä? Miksi mä käyttäydyn näin?

Sekaisin lovesta kertoo rakkaudesta ja kiintymyksestä puhtaasti tieteellisestä vinkkelistä. Mitä tapahtuu solutasolla kun ihminen rakastuu? Tai ei enää rakastakaan. Miksi rakkaus sekoittaa pään niin totaalisesti? Kirjan on kirjoittanut lääkäri Emilia Vuorisalmi, joka on itse kiinnostunut nimenomaan rakkaustieteestä. Hän on kiinnostunut romanttisen rakkauden huumasta, niin kiinnostunut että kirjoitti tietokirjan aiheesta. Kirjaa varten hän perehtyi evoluutiobiologiaan, neurofysiologiaan sekä kulttuuriantropologiaan ja tämä näkyy lopputuloksessa. Edellä mainittujen lisäksi kirjassa selvitetään miksi mallit ja jääkiekkoilijat päätyvät yhteen, mistä puumailmiö johtuu ja minkä takia rakkaus aiheuttaa riippuvuutta.

Vuorisalmi kertoo myös rohkeasti esimerkkejä omasta elämästään, miten rakkaushormonit ja vietit ovat häntä vieneet. Ja itseasiassa konkreettiset esimerkit olivatkin ehkä se yksi syy, miksi tämä kirja tuntui niin omalta. Tunnistin itseni ja omaa toimintaani. Vuorisalmi nimittää itseään toipuneeksi parisuhdenarkomaaniksi, joten siksikin tuntui että tämä kirja tarjosi ainakin mun kaltaiselle ikuiselle romantikolle hyvin tarttumapintaa. Tämän on kirjoittanut joku, joka ei ole vain asiaa tai ilmiötä tutkiva. Joku, joka myös elää sitä tutkimaansa. Joku, joka on ihan yhtä hämmentynyt näiden asioiden kanssa kuin mäkin olen.

Koin kirjasta hyvin avartavaksi lauseen "rakastuminen ei siis ole tahtolaji, mutta rakastaminen on". Tuo on nimittäin asia jota olen itse pohtinut vuosien varrella paljon. Miksi rakastaa, mutta ei ole rakastunut? Toki sen tietää että se on ennenkaikkea valintaa, mutta miksi näin on? Tähän sai kirjasta monia vastauksia ja näkökantoja. Niin moni muukin asia vaikuttaa sinne kemialliseen cocktailiin, kuin vain tunteet joita koemme. Ja kun näitä luki nimenomaan sieltä tieteellisestä vinkkelistä, sai aika monta todella kutkuttavaa ahaa-elämystä. Ne on itseasiassa mun mielestä aina hyvän tietokirjan merkki. Että saat sellaisia elämyksiä, jotka nimenomaan herättelee sun omia hoksottimia. Saa avartamaan ja oivaltamaan.

Kirjassa pohditaan rakkautta hyvin monesta eri näkökulmasta. Ja esitetään teorioita ja apukeinoja myös rakkaudesta toipumiselle ja sydänsuruista selviämiselle. Vaikka tiede kulkee vahvasti mukana jokaisessa luvussa, on tämä todella helppolukuinen ja ymmärrettävä kirja. Tämä kestää monta lukukertaa ja on erityisen hyvä vaihtoehto silloin, kun ei oikein ymmärrä sitä omaa tunnemaailmaansa. Oli vastarakastunut, juuri sydämensä särkenyt, yksin elelevä sinkku, pitkässä parisuhteessa tai vastaeronnut. Tämä kirja ei kysy elämäntilannetta. Koin tämän niin avartavaksi lukukokemukseksi että kirja päätyy ehdottomasti myös mun omaan hyllyyn. Näkisin tämän myös todella hyvänä lahjaideana!

Erityisesti suosittelen Sekaisin Lovesta-kirjaa kaltaisilleni parisuhdetoipilaille.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?