torstai 23. maaliskuuta 2017

Tule apuun, Anja!

Koska en nyt saa näköjään yhtäkään henkilökohtaisista terapeuteistani kiinni, kokeillaan bloggaamista.

Muistanette hinkuni opiskelemaan. Tuolta vuoden takaa. Ehkä jokunen muistaa senkin miten epävarma olin koko opiskelun suhteen, onko se sittenkään mun juttu. Ja ehkä jollekin jäi mieleen myös se pettymys. Kun tajusin että todellakin haluan, ja kun tajusin että on mun juttu.

Mä olen tässä vuoden yrittänyt motivoida itseäni töihin sillä, että nyt keväällä haen uudestaan. Että no biggie. Oikeasti vuoden olen kokenut joka perkeleen työvuoron pakkopullaksi, mutta olen psyykannut itseäni töihin sillä että kun yhteishaku koittaa niin sitten pistetään paperia menemään. On aika pitkä aika tehdä vuosi töitä, joita ei haluaisi mitenkään päin tehdä.

No. Näinhän se kevät koitti. Yhteishaku alkoi. Laitoin hakemukset menemään. Ja sen sijaan että olisin jotenkin helpottunut, iskikin aivan järjetön paniikki ja hyperventilaatio. Mitä_helvettiä_mä_olen_tekemässä??!! Mitä jos mä pääsen kouluun? Ja samaan aikaan, mitä jos mä en pääsekään?

Edelleen musta tuntuu että kyllä, mä haluan kouluun. Tämä nykyinen työ ja nykyinen ala ei ole se, missä haluan olla. Pelkkä työpaikan vaihto ei auttaisi mitään koska koko ala on ihan väärä. Edelleen musta tuntuu että haluan sille alalle, johon nyt haen. Mutta silti nyt joku epävarmuus puskee jostakin. Olenko mä aivan sekaisin? Onko tämä nyt joku kriisi? Millä ihmeellä me eletään? Nytkin tekee paikoin jo tiukkaa, se elintaso nyt ei varsinaisesti ainakaan nouse opiskelijana. Eka täyttää tänä vuonna 17 eli esimerkiksi lapsilisä tulee pienenemään. Ei ole mitenkään päin mahdollista että tekisin sekä töitä että opiskelisin samaan aikaan. On pakko miettiä omia voimavaroja ja tässä nykyisessä duunissa ei paukut riitä siihen, että saisin opinnot hoidettua siinä ohella.

Yhteishakuhan on vielä kesken, eli en tiedä vielä pääsykoemateriaaleista tai muusta mitään. Silti laadin itselleni jo lukuaikatauluja. Koska on oikeasti pakko päästä kouluun. Nyt jos ne ovet ei aukea niin en ihan oikeasti tiedä mitä teen. Mulla on suunnitelma b kyllä olemassa, mutta ei se tunnu tätä nykytilannetta kovin paljoa paremmalta. En tiedä millä mä motivoin itseäni töissä taas vuodeksi eteenpäin ja hakemaan ensi keväänä sitten uudestaan. Ei varmaan ihan hyvä lähtökohta millekään tehdä tästä tällaista pakon sanelemaa? Missä on ne löysät ranteet, joista mä olen tunnettu?

Mitä jos mä en saa opintovapaata? Mitä jos mä joudun irtisanoutumaan? Mitä jos mitä jos mitä jos??? Onko nyt kuitenkaan oikea aika? Jos ei ole niin koska on? Mitä mä teen??

Sanokaa nyt joku jotakin!


8 kommenttia:

  1. Hyvin se menee! Kuten varmasti tiedätkin, niin sulla on lakisääteinen oikeus 2 vuoden opintovapaaseen, jota työnantaja voi korkeintaan lykätä aloitettavaksi max. 6 kk päähän. Koulutusrahaston aikuiskoulutustukea voit saada 15 kk ajaksi (aikanaan tuohon sai lisäksi vielä opintolainatakauksen), eli vallan mahtavasti tässä maassa edelleen tuetaan meitä myöhäisheränneitä...

    Pieni pakokauhu kuuluu asiaan, ja menee ajan kanssa ohi. Thistoowillpass ja silleen. Ja erityisesti: elämältä saa, mitä siltä uskaltaa pyytää.

    Hyvä siitä tulee, olen ihan varma! Nimimerkillä täyskäännöksiä sydämensä pohjasta kannattava, juuri oman yrityksen perustanut uus-kajjjaanilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) kummasti jeesasi jo se kun oksensi koko homman tänne. Mä tiedän juu tuon lakisääteisen oikeuden opintovapaaseen, mutta jännittelenkin nimenomaan sitä, että myöntääkö työnantaja sen siitä ensi syksyltä. Mä nimittäin en ole valmis siihen että aloittaisin myöhemmin vaan haluan ehdottomasti aloittaa nimenomaan sieltä syksyltä. Meillä on tällä hetkellä vähän se tilanne että ovi käy aika tiuhaa tahtia ja se stressaa selvästi tuolla ylemmällä taholla. Eli en osaa oikein arvioida miten reagoivat jos tulee tilanne että opintovapaata pitäisi saada. Varsinkin kun olen alan vaihtaja... nooh, sen näkee sitten jos se tilanne tulee eteen. En ehkä henkisesti olisi valmis hyppäämään niin tyhjän päälle että pitäisi irtisanoutua, mutta jos ei muuta vaihtoehtoa ole niin sitten se on pakko.

      Täyskäännöksille \o/

      Poista
  2. rohkeesti vaan!
    itse en uskaltanut vuosi sitten heittäytyä, mutta se johtui siitä etten ollut varma, haluanko juuri sille alalle, jonne olisin päässyt, ja olisinko opiskelun jälkeen työllistynyt.
    jos olisin ollut satavarma siitä että ala on just mun, olisin antanut palaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) on näköjään näitä hetkiä kun sitä omaa rohkeuttaan vähän kyseenalaistaa. Mutta, tulta päin!

      Onko sulla minkälaiset fiilarit tänä vuonna? Vielähän ehtisi yhteishakuun mukaan ;)

      Poista
    2. haluan kyllä muuta, mutta en opiskelua. Pitäisi ensin keksiä se juttu mitä satavarmasti haluan tehdä, sit annan palaa täysiä.

      Anna mennä!

      Poista
    3. Joo se näissä muuten on että kovin isoja harha-askeleita ei enää haluttaisi tehdä. Mä ainakin koen että en haluaisi töihin/opintoihin käyttää enää yhtään sellaista "turhaa" aikaa, jota tulee kun huomaakin että ei tätä sittenkään.. vaikka muulla elämän saralta se ei tunnu niin isolta asialta.

      Poista
  3. Hei murunen, sä tiedät, että kaikesta aina selviää tavalla tai toisella! Jos hyppäät tähän mukaan niin parin vuoden päästä naureskelet muistellessas, että miten niin kovin paniikissa olit ja miten tuskailit ja pelkäsit - loppupeleissä kuitenkin turhaan. Kyllä se elämä kantaa, tässäkin ja tälläkin kertaa :) Antaa vaan palaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) ja niin selviää, saatana! Noniin tänneheti ne pääsykokeet!!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?