torstai 27. huhtikuuta 2017

Lukuhaaste: Sinun tähtesi

29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia



Mähän olen muutaman vuoden ajan rakastanut lukea sekä fiktiivistä että faktaan pohjautuvaa tarinaa Albert Edelfeltistä ja hänen aikalaisistaan. Olen seonnut totaalisesti esimerkiksi Anna Kortelaisen Virginiestä sekä Raija Orasen Acktésta. Olin lähes satavarma että Venla Hiidensalon Sinun tähtesi olisi myös ihan mun kirja. Noh. Tämä oli minusta ihan huono. Tai no ei nyt ihan mutta melko. Huonoin Edelfeltistä kirjoitettu teos jonka olen lukenut. Ehkä peilasin liikaa niihin jotka olin lukenut aiemmin ja tätä olisi pitänyt tarkastella vain omana teoksenaan. Hiidensalon hengentuotteena. Mutta kun en osaa! Odotin luonnollisesti jotain samantyyppistä kuin aiemmat lukemani. Omaa tarinaa toki, mutta siitä samasta ihmisestä. Nyt tuntui että pääosassa oli joku ihan vieras, joku täysin tuntematon. Joku muu kuin se Edelfelt jonka minä tiedän. Ja tunnen.

Kirjan päähenkilönä on siis maalari Albert Edelfelt, joka on huikea maalari ja kansainvälisesti yksi tunnetuimpia taiteilijoitamme. Ja mä haluaisin osata maalata. Tai edes piirtää. Siksi tämä kirja haasteen tähän kohtaan. Juuri kun huutelin että tämän vuoden lukuhaasteeseen valkkaan vaan kirjoja, jotka on oikeasti hyviä, niin mokasin.

Nyt kun luin nuo kirjoittamani pari kappaletta niin sanottakoon kuitenkin vielä että en mä tätä vihannut tai inhonnut. Ehkä kuitenkin vähän tykkäsin. Mutta en rakastanut. Ja se tuntui pettymykseltä. Odotin nimittäin tätä lukukokemuksena todella paljon. Kesti pitkään ennenkuin edes sain tämän kirjastosta. Ja aina jos ihastus meinasi lähteä syventymään, niin sitten aina jokin töksähti vastaan.

No mikä tässä nyt sitten niin isosti tökki? Hahmot oli mun mielestä epäuskottavia eivätkä he istuneet aikaansa. Pohdinnat tulevaisuuden roboteista ja teollisuuden kehittymisestä sai mut pyörittelemään silmiä. Hahmojen väliset keskustelut tuntuivat kehitetyiltä. Lisäksi miljööt, niin Pariisissa, Helsingissä kuin Haikossakin ei piirtyneet riittävän aidosti tarinasta.
Uskon että taiteilijat tarvitsevat tietynlaista hulluutta ilmaistaakseen itseään ja saadakseen aikaan taidetta. Mutta tässä sitä ei mun mielestä jotenkin tavoitettu. Edelfeltin hahmon lisäksi olin todella pettynyt Aino Acktén hahmoon. Ainohan on ollut aikansa diiva, joka on ollut melkoinen draamailija lavan ulkopuolellakin. Tässä kirjassa Aino vaikutti lähinnä pikkutytöltä. Lisäksi Edelfeltin mallina toiminut Virginie oli mukana mun mielestä aivan epäjohdonmukaisessa kohdassa.

Löydän tästä kirjasta niin vähän hyvää että en osaa tästä edes tämän pidemmälti kirjoittaa. Uskon että vika oli nyt tällä kertaa ennenkaikkea lukijassa. Tämä ei vain ollut mun palani kakkua.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?