lauantai 25. marraskuuta 2017

#superlukumaraton

Vaikka rakastan lukemista, oon aina onnistunut missaamaan lukumaratonit. Nyt satuin kerrankin huomaamaan ajoissa moisen ihanan lukurupeaman. Pienen kalenterin rukkauksen ja koulutöiden ohjelmoinnin jälkeen totesin että jes, pystyn osallistumaan! Ja eikun kirjoja valkkaamaan.


Ensimmäiseen lukumaratoniin valitsin yllä näkyvät kirjat. Vaihtoehtoja oli vaikka ja kuinka, mutta rajasin nyt tällä kertaa mukaan vain nämä neljä. Mika Waltarin Joulutarinoita nappasin mukaan tietenkin vuodenajan takia. Lisäksi olen lukenut Waltarin tuotantoa hävyttömän vähän, joten korjataan tällä sitäkin. Katja Kallion Yön kantajan otin mukaan koska sitä on kehuttu niin paljon. En ole Kallion aiemmista kirjoista juurikaan vakuuttunut mutta tämän kimppuun käyn kyllä ennakkoluulottomasti ja uteliaana. Tähän oli kirjastossa aivan posketon jono, onneksi satuin bongaamaan sen koulun kirjastosta. JP Koskisen Kannibaalien keittokirja oli löytö kirjamessuilta. Kirja vaikutti hulvattomalta ja muutenkin tuntuu että nyt kaipaisi jotain hauskaa luettavaa. Tätä kohtaan mulla on todella kovat odotukset! Iltasatuja kapinallisille tytöille oli myös messubongauksia. Nimi itsessään kertoo, miksi mun on vain pakko lukea tämä.

Bloggailen maratonin etenemisestä suht reaaliajassa. Vaikka valtaosa lukemisestani ajoittuu sunnuntaille, joka on se virallinen superlukumaratonin suorituspäivä, aloitan urakkani jo tässä lauantai-iltana. Aika tarkalleen nyt, kun kello on 22.57

Ja koska on ilta, on luonnollista aloittaa tietenkin Iltasadusta.

Iltasatuja kapinallisille tytöille kertoo meille lyhkäisiä tarinoita historian naisista ja tytöistä, jotka ovat muuttaneet maailmaa. Kuka isommalla ja kuka pienemmällä mittapuulla. Nämä eivät siis ole mitään satuja vaikka kirjoitusmuoto onkin sellainen, että tätä kirjaa voi lukea myös lapsille.
Mulla meni hetki päästä sisään kirjan maailmaan ja poikkeukselliseen kirjoitustyyliin, mutta kun kirjan maailma avautui, olin aivan lumoutunut. Tämä on kerrassaan ihana ja aivan ehdottoman hyvää iltalukemismatskua, olit lapsi tai aikuinen. Eniten vaikutuin sokeasta ballerinasta, kuurosta motocross-ajajasta sekä musliminaisesta joka rakastui painonnostoon. Tässä muuten oiva joululahjavinkki. Kirja on kuvitettu todella taidokkaasti ja tarinat ovat vain sivun mittaisia. Tämä on kirjoitettu todella helppolukuiseksi ja ensimmäiset sata sivua hujahtivatkin vauhdilla. Todella hyvä valinta aloittaa lukumaraton. Aamulla jatketaan!

Sunnuntai-aamu alkoi hurjan aikaisin, koska olin luvannut hakea nuorison yönutalta. Yritin vielä saada nukuttua kun oltiin takaisin kotona, mutta ei onnistu. Jatketaanpa siis lukemista. Superlukumaraton jatkui sunnuntaina aika tarkalleen klo 8.

Ensimmäisenä tartuin Katja Kallion Yön kantajaan. En ole Kallion koko tuotantoa lukenut, mutta ne jotka olen, ei oikein ole vakuuttaneet. En nyt sanoisi että kirjat ovat olleet huonoja, mutta musta jotenkin tuntuu että Kallio ei vain ole löytänyt omaa tyyliä ja tapaa. Joka on multa ehkä oudosti sanottu, koska kritisoin jatkuvasti esimerkiksi Sofi Oksasta siitä, että hän pysyy vain siellä omalla mukavuusalueellaan eikä koskaan ota riskejä. Mutta, takaisin Yön kantajaan.

Kirja kertoo 1800-luvun lopussa irtolaiselämää viettäneestä Amandasta. Hän päätyy kuumailmapallolla Pariisiin, josta palattuaan takaisin Suomeen hänet passitetaan Seilin saarelle mielisairaana. Tykkään kirjan lähtökohdista aivan hurjasti. Kuitenkin, kun alan lukemaan huomaan että taas mulla herää samat olot kuin aiemminkin Kallion kirjoista. En vaan jotenkin saa otetta enkä uppoudu tarinaan. Luen kuitenkin sitkeästi, koska haluan antaa tälle kirjalle mahdollisuuden. Jostain syystä musta tuntuu että se on ansainnut sen. Ensimmäiset viisikymmentä sivua luettuani tulen kirjoittamaan tämän.

Muutamaa tuntia myöhemmin olen oikein tyytyväinen että jatkoin kirjan lukemista. Ei se minua vieläkään ole mukanaan nielaissut, mutta potentiaalia kyllä löytyy. Huomaan mietiskeleväni kirjan rönsyilevän omituisesti, joka tuntuu kaltaiseltani rönsyilyn kuningattarelta vähän hassulta mielipiteeltä. Lisäksi kaipaisin kirjaan kepeyttä tasapainottamaan painavaa aihetta.
Kirja ei saa minua miettimään sisältöään, kun en lue. Aamupalalla huomaan kehitteleväni uutta reseptiä, jonka kokeilua en malttaisi odottaa (keitto paahdetuista juureksista, jonka maustamiseen käytetään lakritsaa). Siltikin, Yön kantaja kannattaa kyllä ehdottomasti lukea. Se on hyvä, mutta ei mun kuppi teetä.

Päiväunien jälkeen vaihdan kirjaa. En malta odottaa enää pidempään, nyt on pakko startata Kannibaalien keittokirja. Silläkin uhalla, että muut kirjat jäävät tältä päivältä. Rakastan keittokirjoja, joten jo nimensä puolesta uskon että tämä jos mikä on mun kirja. Kun mun rupeaa naurattamaan jo heti ekassa luvussa, tiedän että tämän parissa vierähtää koko iltapäivä.

Kannibaalien keittokirjassa on tavallaan kaksi kirjaa yksien kansien välissä. Ensin lähes kokonainen keittokirja ja sitten itse tarina. Kirja kertoo miehestä, jolla on poikkeuksellisen tarkka haju- ja makuaisti. Hän on kulinaristi sanan varsinaisessa merkityksessä ja kirjan nimikin jo antaa melko hyvin osviittaa siitä, mistä kirja kertoo. Tarina tiivistyy loppua kohden ja vaikka tässä vaiheessa alkaa jo vähän lukuväsy iskemään, en voi lopettaa lukemista. Tämä oli ehdottomasti nerokkain kirja vähään aikaan. Loppu oli suorastaan silkkaa huikeutta!

Luin kirjan lähes yhdellä istumalla. Teksti on selkeää ja nopealukuista. Viehätyn välittömästi Koskisen todella älykkäästä kielenkäytöstä ja sanoilla leikittelystä. Lukiessani kirjaa mulla herää kuitenkin kysymys; JP Koskinen, what's the thing with the oliivit?
Tämä kirja on mustan huumorin ja pataruokien ystäville.

Ihan kaikkia velvollisuuksia en saanut keploteltua sunnuntailta pois, joten tähän väliin tuli muutaman tunnin lukutauko. Kellon heilahdellessa puoli kahdeksaan illalla, sain vihdoin napattua käteeni Joulutarinoita. Laitoin taustalle soimaan vielä Jouluradion ja loppuilta sitten vietetään näissä merkeissä.

Ja voihan pojat, nämä kaksi yhdessä ovat aivan lyömätön yhdistelmä. Vaikka olen glögiä kumonnut jo tovin ja pistänyt poskeen sekä piparia että joulutorttuja, on nyt ihan ensimmäistä kertaa aidosti sellainen olo, että ihan kohta on joulu.

Joulutarinoita on kokoelma Waltarin kirjoituksia, joita hän kirjoitti eri vuosikymmeninä eri joululehtiin. Osa on hyvinkin satumaisia, sellaisia että voisin hyvinkin lukea näitä myös Kolmoselle. Ja osa tarinoista on selvästi kirjoitettu aivan eri aikakaudella, mitä nykyisin eletään. Ne ovat pelottavia ja jopa hieman synkkiä. Kuitenkin kirja jättää jälkeensä joulun ja on hyvin Waltarimainen. Tekisi mieli kaivaa pitkästä aikaa Sinuhe kirjahyllystä. Joulutarinoita on kirja, joka tekisi mieli ahmaista heti pienenä alkupalana. Tarinat ovat lyhkäisiä joten lukeminenkin on melko rivakkaa. Mutta tuntuu, että tämä on kirja jota haluan lukea pitkin joulukuuta, ehkä joululomallakin. Muutaman kymmenen sivun jälkeen kaivan esiin kirjanmerkin ja peruutan takaisin Yön kantajan pariin.

Luin valituista kirjoista kaksi kokonaan ja kaksi osittain. Luettuja sivuja kertyi yhteensä 653.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?