sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Loput lukuhaasteesta 2/2

Note to self: älä jätä näitä postauksia tällä lailla viime tinkaan ja ryppääksi. Mulla kutkuttaa sormet jo ihan älyttömästi uuden lukuhaasteen kanssa (ja Lukupinossa on muuten myös niin mielenkiintoinen lukuhaaste alkavalle vuodelle, että kutkuttaisi sekin). Ei todellakaan oikeasti enää yhtään jaksaisi nojailla ihmettelemään kuluneen vuoden lukuhaastetta, vaan pitäisi päästä käsiksi jo uuteen! Mutta, tiedän että en saa myöskään mielenrauhaa jos en tätä tee. Eli, ne puuttuvat lukuhaasteen kuusi haastekohtaa tulevat tässä.


24. Kirjassa selvitetään rikos
Hyvä naapuri

Vuoden 2017 the kirjat mulla oli selvästikin trillerit. Tämäkin on sellainen. Mulla meni vuosia, etten lukenut mitään jännitykseen päinkään menevää ja olen nyt ottanut sitä vajetta takaisin.
Hyvä naapuri kertoo nuoresta pariskunnasta, joka suuntaa naapureidensa luo päivälliselle. He jättävät pienen vauvansa kotiin yksin sillä aikaa, koska lastenvahti peruu tulonsa viime tingassa ja päivälliskutsujen aikana vauva katoaa.
Mä en muista lukeneeni Shari Lapinalta mitään koskaan aiemmin. Hyvä naapuri vakuutti mut kuitenkin täysin. Jo tarinan lähtökohdat, vauvan katoaminen, puristi sydänalaa. Lapina kuljettaa lukijaa taidokkaasti lukukokemuksen läpi. Yllätyksiäkin paljastuu, tietenkin. Sellaisia joita mä en ainakaan osannut yhtään odottaa. Ja se tästä kirjasta tekikin niin hyvän. Tämäkin toimii musta parhaiten lomalukemisena, kun on aikaa ahmia kirjan sisälmys. Tätä ei nimittäin malta laskea käsistään.


37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
Kannibaalien käsikirja

Myönnettäköön. Tämä kirja pääsi lukuhaasteeseen mukaan vain sen takia, että en keksinyt tuohon haasteen kohtaan ketään muuta kuin JP Koskisen. Joka on ollut melkoisen tuottelias kaveri uransa aikana. Toki tykkäsin Kannibaaleista aivan hurjasti, joka tuli varmasti selville jo superlukumaratonin aikana. En vaan haluaisi puskea automaattisesti kaikkia lukumaratonin kirjoja mukaan myös lukuhaasteeseen. Mutta, laiskuus ja helppous voitti tällä kertaa.
Kannibaalien käsikirja on huikea satiiri. Se kirjaimellisesti mässäilee ja kuittailee nykynormien ruokasuositusten kustannuksella. Ja se oli musta virkistävä lukukokemus tämän päivän kasvispainotteisessa maailmassa. Kirjan hauskuus aukeaa ihan jokaiselle mustan huumorin ystävälle, mutta erityisesti suosittelen tätä kulinaristeille. Henkilöhahmoja on vähän ja tarina keskittyykin pääsääntöisesti yksinäisen päähenkilön ympärille. Joka on erityinen mies varustettuna erityisellä ominaisuudella. JP Koskinen teki sen jälleen. Huikea mies, huikeilla tarinoilla.


42. Esikoisteos
Alma!

Mä ostan hyvin harvoin kirjoja itselleni ilman, että olen lukenut teoksen ensin. Haluan omaan hyllyyni vain sellaisia kirjoja, jotka kestävät monta lukukertaa. Alman olen kuitenkin jostain syystä ostanut lukematta sitä ensin. Olisikohan ollut joku heikko hetki kirjamessuilla?
Alma! on Hanna Weseliuksen esikoisteos, joka voitti myös Kirjan vuosi 2015-kirjoituskilpailun. Sitä on runsaasti kehuttu ja suitsutettu turuilla ja toreilla. Mutta kuulkaa minä en vaan sitä tajunnut. 
Mä en oikein osaa edes sanoa mistä kirja kertoi. Koska se kertoi kaikesta ja ei mistään. Luvut hyppelehtivät miten sattuu ja tyyppejä tuli ja meni. Luin kirjan kuitenkin sitkeästi loppuun, koska se on todella kauniisti kirjoitettu. Suomen kieli on ihanaa! Esimerkiksi lause "lasin reunassa on huulipunaa, irtonainen hymyilevä alahuuli" sai mut miettimään pitkäksi aikaa sitä, miten vertauskuvallisen hienosti tuokin tuossa sanottiin. Että huulipuna jätti jälkeensä puolinaisen hymyn. Ilman kaunista tekstiä mä olisin varmasti jättänyt tämän kesken. Kirjassa oli Alma Mahler ja nigerilaistyttöjä ja yksinhuoltajaäiti ja lakimies ja nuori rakastaja ja vauva ja mitähän vielä. Mutta mä jäin kyllä tämän kelkasta jo ensimmäisellä asemalla.


43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
Maailman kaunein tyttö

Aino Kiven Maailman kaunein tyttö pyöri vähintään vuoden mun kirjahyllyssä, ennenkuin sain sen luettua. Kyllä kuulkaa Helmet huusi kun kuukaudesta toiseen vaan uusin lainaani.
Kirja kertoo neljästä sisaresta kolmella eri vuosikymmenellä. Tietynlaisesta perhosvaikutuksesta, siitä miten asioilla ja teoilla voi olla hyvinkin kauaskantoisia vaikutuksia.
Kirjan lähtökohdat oli mua puhuttelevia. Vuosi -94 ja Kurt Cobainin kuolema. Muistan molemmat erityisen tarkasti. Lähtökohdistaan huolimatta tämä jäi mulle vähän pinnalliseksi. Kirja on hyvä, luulen että vika oli tällä kertaa lukijassa. Ja ehdottomasti kyllä pidin kirjasta, mutta kovin mieliinpainuva lukukokemus tämä ei ollut. Luulen että se johtuu myös osittain siitä, että mä en ainoana lapsena päässyt ihan sisään siihen kilpailutilanteiseen maailmaan, mitä sisaruksena oleminen luo. Mä en ole tuntenut sisaruskateutta ja ainakaan mulle tämä kirja ei sitä saanut välitettyä niin, että olisin sitä ymmärtänyt. Olen kyllä ollut teini-ikäinen tyttö sekä nuori nainen, joiden elämää kirjassa tarkastellaan. Mutta sitä tarkastellaan niin voimakkaasti nimenomaan sen sisaruuden kautta, että se aspekti ei mulle auennut. Mä näkisin tämän toimivampana esimerkiksi näytelmänä. Jossa kokonaisuutta voidaan ilmentää fyysisyyden ja sanattoman viestinnän avulla. Jos sulla on sisko tai siskoja, niin sitten tämä voisi olla sun kirja. Ehkä se toimisi siskojen äidillekin luettavaksi. 


49. Vuoden 2017 uutuuskirja
Kosteusvaurioita

Nämä lukuhaasteen uutuuskirjakohdat mä olen jyvittänyt lähtökohtaisesti ystävien ja kavereiden kirjoille. Niin oli vuonna 2016, niin oli myös tänä vuonna ja niin tulee olemaan myös vuonna 2018. Jos tiedän jonkun haastekohdan kirjan aina etukäteen, niin se on tämä.
Tällä kertaa vuoden uutuuskirjaksi valikoitui ehdottomasti kaverini Ani Kellomäen Kosteusvaurioita - kasvukertomuksia pullon juurelta. Kirja on erittäin ajankohtainen ja se nostaa esille ehdottoman tärkeän aiheen. Se antaa äänen heille, jotka ovat tähän asti vaienneet kokemuksistaan. 
Mä olen seurannut kirjan kasvukipuja ihan sieltä idean syntymisestä siihen hetkeen, kun Ani sai kirjan fyysisesti ekaa kertaa käteensä. Ja tuota on kyllä huikeaa seurata vierestä, samahan oli muuten myös viime vuoden uutuuskirjan kanssa. 
Anin kirjan nimikin paljastaa jo kirjan sisällön. Kirja tuo yhteen 40 tarinaa, joiden yhteinen tekijä on alkoholin liiallinen käyttö lapsuudenkodissa. Mun täytyy muuten heti tässä mainita että olen tykännyt ihan ehdottoman paljon siitä Anin linjauksesta, että kirjassa on muitakin kuin rapajuoppojen lapsia. Että kirjassa tarkastellaan nimenomaan paljon myös heitä, joilla sinänsä ei välttämättä puuttunut kaapista ruoka, harrastuksia elämästä tai sopivia vaatteita päältä. Koska alkoholin onglemakäyttö on niin paljon muutakin kuin sitä rapajuoppoutta. Jostain syystä tämä meidän yhteiskunta vaan tuntuu käsittelevän asiat aina ääripäiden kautta. Että vastakkain on joko ja tai. Vaikka eihän se oikeassa elämässä mene yhtään niin. Lisäksi, on hyvin vaikea vetää rajoja sille vanhemman alkoholin liikakäytölle noin niinkuin lapsen näkövinkkelistä. Koska toinen kokee että aikuinen on ihan ok parin viinilasillisen jälkeen ja toinen taas kokee että se parin viinilasillisen jälkeinen pieni raukeus on aikuisessa pelottavaa.
Lisäksi Kosteusvaurioita käsittelee mun mielestä muutakin, kuin vain sitä alkoholia. Se kertoo tunnetiloista, joita ongelmaperheissä on. Ja vaikka tämän kirjan perheissä se ydin on alkoholi, mä tunnistin ainakin hyvin monta tunnetilaa ja ajatusta omasta lapsuuden perheestäni. Meidän perheessä ei ollut liikaa alkoholia käyttäviä aikuisia. Mutta meillä oli muita ongelmia. Mun vanhemmista toinen käyttäytyi myös hyvin välinpitämättömästi, lupauksia rikkoen sekä muita syyllistäen. Kuten moni vanhempi tekee myös kirjan kertomuksissa. Tunnistin lukiessa paljon tuttua. Eli mä kyllä suosittelisin tätä kirjaa ehdottomasti muillekin, kuin alkoholisoituneiden vanhempien lapsille. Niitä ongelmallisia suhteita kun on muissakin perhekuvioissa, mutta ne koetut tunnetilat on yllättävän samankaltaisia.


26. Sukutarina
Valas nimeltä Goliat

Taas vähän huijaan. Nimittäin mä en ole ihan kokonaan saanut tätä kirjaa vielä luettua, mutta melkein! Halusin kuitenkin tämän kirjan mukaan vuoden 2017 lukuhaasteeseen kahdesta syystä. Ensinnäkin, se oli kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana kuluneena vuonna. Ja toiseksi, juurikin ko. ehdokkaita oli tänä vuonna mukana valitsemassa hyvä ystäväni. Olin ja olen todella suurella mielenkiinnolla seurannut minkälaisen paketin raati sai koostettua. Kokonaisuus oli mielestäni hyvin yllätyksellinen tällä kertaa.
Goliat on Cristina Sandun esikoinen. Ja saman tien otti ja räsähti mukaan Finlandia-kahinoihin. Koska tämä on mulla vielä sen verran kesken, niin sanon vain että kirja kertoo kahden kulttuurin välillä kasvamisesta ja elämisestä.
Mutta, nyt sen kosketuksen perusteella, minkä olen ehtinyt Goliatiin ottamaan, niin sanon että tämä on aivan ihana!!! Mulla tulee vahvat fibat Pirkko Saision ja Pajtim Statovcin metamorfoosista. Kirjoitustyyli ja tarinankuljetus Saisiolta, maisema ja tunnelma Statovcilta. Eli, jos jompi kumpi edellä mainituista tai jopa molemmat uppoaa niin aika varmasti tämäkin on sun pala kakkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?