sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Aikuisena opiskelemaan

Yhteishaku lähestyy ja alkaa ihan pian! Blogia pidempään seuranneet tietävätkin, että mä hain yhteishaussa opiskelemaan jo kaksi vuotta sitten, mutta silloin en vielä päässyt kouluun. Ja tuo eka kerta olikin ehkä enempi sellaista varmistelua sille, että ihan oikeasti haluan opiskelemaan. Vuosi sitten osallistuin yhteishakuun uudestaan ja tällä kertaa pääsin sisään.
Mulla on tarkoitus tässä kevään aikana kirjoitella vähän tarkemmin noista mun opinnoista. Että mitä mä nyt konkreettisesti siellä teen ja mikä kiinnostaa jne. Onhan tuo instastakin jo aika hyvin selvinnyt, että ruoan ympärillä mennään. Kokkia musta ei kuitenkaan tule.

Tässä postauksessa ajattelin pureutua nyt ihan tuohon yhteishakuun. Ja siihen aikuisena opiskeluun. Nämä nyt ei tietenkään mitään kiveen hakattuja juttuja ole, vaan pikemminkin mun kokemukseen perustuvia seikkoja. Mutta jos niistä olisi jollekin apua, niin here goes.

Mä arvoin itse ihan todella kauan että lähtisinkö opiskelemaan. Tai oikeastaan se nyt oli aika selvää että lähden, mutta siinä kesti aika kauan että sain hahmotettua että mitä. Opiskelemaan lähteminen aikuisiällä on ihan järjettömän iso päätös. Nuorena sitä ei vielä osaa murehtia sellaisia asioita, kuin sitten vanhempana. Joka on tietysti tositosi hyvä juttu, mutta näin vanhempana ne pelot toimii meillä useimmiten jarruna. Ja monesti vielä niin voimakkaana jarruna, että vaikka haluja ihan oikeasti olisi muutokselle, niin sitä ei vaan pysty tekemään.

Isoin mietinnän aihehan on useimmiten se, että miten sitä sitten opiskelijana elää. Sitähän mäkin itkin täällä vuosi sitten ehkä joka toisessa postauksessa. Ja kyllä se vaan on todettava että opiskelijanakin elää. Myönnän toki, että elän tällä hetkellä ehkä elämäni stressaavinta aikaa. Mutta samalla myös onnellisinta. Opiskelu on aivan ihanaa! Ja hei jos mä elätän itseni lisäksi myös kolme lasta, niin kyllä säkin opiskeluajan talouspuolesta selviät. Sitäpaitsi ihminen kykenee sopeutumaan muutoksiin ja opiskeluaika ei ole pysyvä tila. Ei se elintason laskeminen tarkoita sitä, että elämä olisi sitä sitten aina. Monestihan niistä jo saavutetuista eduista ei halua luopua. Mun mielestä kuitenkin opiskelu on kaiken sen arvoista ja siihen suhtautuu ihan eri tavalla, kun pohjalla on pitkä työkokemus.

Jos nyt sitten mietitään taloutta vähän isommalla mittakaavalla, niin taantuman ja laman aikana kannattaa opiskella! Koska jossain vaiheessa talous kääntyy aina nousuun ja silloin on mahdollista itsekin sitten rykäistä uudelleen sykkivään työelämään mukaan opintojen jäljiltä. Noususuhdanne tulee väistämättä aina ja silloin ei välttämättä ole se optimaalisin aika kuluttaa koulun penkkiä. Nythän talous alkaa pikkuhiljaa elpymään, mutta vielä ehtii hyvin opiskelemaan ennenkuin yhteiskunnalla pyyhkii taas todella hyvin. Jos pyyhkii. Mä haluan kyllä uskoa että pyyhkii.

Yhtenä seikkana saattaa mietityttää sekin, että mitä opiskelisi. Eri oppilaitosten sivuilta löytyy todella kattavasti tietoa eri tutkinnoista ja myös Opintopolkua kannattaa hyödyntää tässä. Mulla itselläni auttoi myös todella paljon se, että konkreettisesti perehdyin pääsykoemateriaaliin. Mua olisi esimerkiksi noin ajatuksen tasolla kiinnostanut opiskella logopediaa tai valtiotieteitä, mutta pääsykoemateriaalin selailun jälkeen totesin että ei kiitos. Suosittelen myös, että ihan ehdasti käyt siellä pääsykokeissa kokeilemassa. Sekin saattaa selkiyttää, että löytyykö sitä poltetta juuri siihen tutkintoon.

No kun sitä yhteishakua sitten pistää sisään niin yhtenä aika olennaisena seikkana täytyy miettiä että hakeeko päiväopintoihin vai monimuotoiseen. Aika monella tutkinnolla tuo monimuotokin on nykyään mahdollista. Monimuotoahan pidetään vähän sellaisena "aikuispuolen" tapana ja päiväpuolta sitten taas nuorempien, suoraan toiselta asteelta tulevien tapana. Mutta ei nuo tietenkään nyt mitään olettamuksia ole. Lisäksi osa päiväpuolenkin tutkinnoista on sellaisia, että läsnäolopakkoa ei varsinaisesti ole. Ja koulun kanssa pystyy aika joustavasti sopimaan, jos tuntuu että joku sellainen välimuoto päiväpuolesta tai monimuodosta olisi enempi se sun juttu. Näin ainakin AMK:n puolella.

Mä opiskelen itse päiväpuolella ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Musta ei kyllä sittenkään olisi ollut siihen, että monimuodon ohella teen töitä ja sitten on vielä perhekin. Monimuotohan ei toki sitä tarkoita, että on pakko tehdä samalla töitä, mutta se on tavallaan vähän niinkuin ideana tuon opiskelumuodon taustalla. Että se on opiskelukeino heille, jotka käyvät samalla töissä.
Monimuodon puolella lukemista on paljon enemmän, eli jos sä opit parhaiten vaikkapa luennoilla, niin ehkä monimuoto ei ole sulle se paras keino oppia. Vähän tutkinnosta riippuu tämäkin, mutta yleisesti AMK:n puolella opinnot on todella isoksi osaksi ryhmässä toteutettavia projekteja, joten jos olet enempi yksilöoppija, niin ehkä yliopiston puoli voi olla enempi se sun juttu. Mutta yliopistossakaan et kyllä pääse ryhmätöitä kokonaan karkuun.
Mun koulussa päiväpuolella on suurin osa todella nuoria, mutta sellaisia +25v -> tyyppejä on myös runsaasti. Omalla asenteella voi vaikuttaa paljon siihen, että tekeekö siitä ikähommasta nyt miten ison ongelman. Ja loppupeleissä kyseessä on kuitenkin sun tutkinto ja sun opinnot, eli periaatteessa muilla seikoilla ei pitäisi olla mitään väliä.

Kouluun hakeutuessa täytyy toki nyt sitten miettiä sitä itse kouluakin. Että lähteekö kouluttautumaan toisen asteen tutkintoon, ammattikorkeakouluun vai yliopistoon. Mä arvoin todella kauan AMK:n ja yliopiston välillä. Nimittäin se, mikä mua kiinnostaa, on vähän niinkuin sekoitus AMK:n ja yliopiston tutkintojen välillä. AMK kuitenkin voitti mulla selkeästi, koska tykkään oppia käytännön kautta. Yliopistossa vielä toistaiseksi ne mua kiinnostavat jutut on aika teoriakeskeisiä. Oon tykännyt heti alusta pitäen AMK:sa siitä, että työelämä kulkee siinä vieressä heti ekasta päivästä lähtien. Meitä pyritään jatkuvasti perehdyttämään asioihin myös käytännön työn kautta. Työharjoitteluna, erilaisten toimeksiantojen sekä projektien kautta. Ja nyt onneksi, kun AMK:ta ja yliopistoa haetaan lähemmäksi toisiaan, mulla on mahdollisuus päästä lukemaan joitakin kursseja myös yliopiston puolelle. Eli saan rakennettua sitä mun tutkintoa enempi sellaiseksi, josta mä koen hyötyväni ja joka mua kiinnostaa. Ja vastavuoroisesti yliopiston puolelta tulee opiskelijoita meidän kursseille.

Vähän alasta riippuen, silläkin on väliä missä koulussa opiskelet. Mulla on ollut onni päästä kouluun, joka on alalla todella arvostettu ja mukaan koulutusohjelmaan, jonka opiskelijoita katsotaan vähän ylöspäin sekä koulussa että työelämässä. Meidän koulutusohjelma on todella pieni, mutta sellainen, jota arvostetaan alalla hurjan paljon. Ja tämä on just sitä, mitä haluan.

Taloudesta vielä sen verran, että toki muakin mietityttää lähes jatkuvasti se, että mitä jos tapahtuu jotain äkillistä. Jotain, jonka vuoksi rahantulo loppuukin. Mutta tuosta jatkuvasta takaraivoa kolkuttavasta pelosta huolimatta oon kokenut että opiskelu kannattaa. Ja kuten jo mainitsin, koen eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Talous voi heikentyä tai sotkeutua täysin töissä ollessakin. Musta tuntuu että opiskelulle ei ole olemassakaan sellaista täysin oikeaa ja optimaalisinta aikaa elämässä. Ei enää siinä vaiheessa, kun sut lasketaan aikuisopiskelijaksi. Pitää vaan uskaltaa hypätä ja muuttaa omaa elämää. Ei sitä kukaan muukaan sun puolesta tule tekemään.

Lisätietoa yhteishausta ja opiskelusta jo aiemmin linkatusta Opintopolusta. Ja opiskelun rahajutuista infoa esimerkiksi Koulutusrahaston ja Kelan sivuilta.

Onnea yhteishakuun!



4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus!
    Minä aina jännäilen, että millä yt-kierroksella osuu lappu omaan kouraan ja mitä ihmettä sitten tekee lähempänä viittykymppiä oleva kehäraakki. Olen koittanut miettiä, että missä ammatissa elämänkokemuksesta voisi olla hyötyä? Tai että ryppyinen naama kelpaisi?

    Tsemppiä opintoihin! On hienoa lukea siitä, kuinka innostunut olet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä vähän kaksipiippuinen homma, että jos se päätös muutoksesta tulee tavallaan muualta kuin itsestä. Toisaalta mun mielestä ihmisen pitäisi itse päättää se muutoksen ajankohta, toisaalta tässä tulee taas esiin juurikin se pelko. Että sitä päätöstä ja muutosta on niin helppo siirtää, mutta kun sen päätöksen tekeekin joku muu niin se muutos on pakko tehdä. Eli puolensa ja puolensa...
      Mä väitän että nykyään missä tahansa elämänkokemuksesta on hyötyä :) rypyt ei onneksi kerro mitään, paitsi naururypyt siitä, että on tullut naurettua.

      Ja kiitos! Väsynyt, mutta innostunut ;)

      Poista
  2. Voi itku! Juuri kirjoitin sulle pitkää kommenttia, mutta sitten laturin piuha irtosi ja koko tietokone sammui. Pitäisi varmaan ostaa uusi laturi. Tai akku. Pikimmiten. Odotan myös mielenkiinnolla tulevaa postausta sun opintoihin liittyen.

    Aikuisopiskelussa on kyllä haasteensa. Mutta on se toisaalta myös hyvin antoisaa ja palkitsevaa. Aikuisena sitä huomaa sen jotenkin paljon konkreettisemmin, että opiskelee oikeasti omasta halustaan ja itseään varten, ei siksi, että joku käskee tai odottaa sun tekevän niin.

    Ihana kuulla, miten innostunut olet - se oikeasti näkyy tästä tekstistä. Itsekin tässä inspiroituu samalla!

    Sulla onkin tiedossa, että olen hetken haaveillut jatkokouluttautumisesta. Terkkarin opinnothan ne siellä haaveissa siintää. Jokin aika sitten ajattelin vielä chillailevani näiden nykyisten töiden parissa muutaman vuoden ja katsovani sitten. Jostain syystä mulle on kuitenkin viime aikoina kirkastunut, etten halua jäädä chillailemaan - etenkin, kun ei seihan sitä tässä nykyisessä työssäni ole.

    Tietyllä tapaa rakastan tuota vanhuspuolta ja näen tosi paljon hyvää siinä. Kuitenkin mun näkökenttä on myös varjopuolien osalta kirkastunut siinä määrin, että näen nyt paljon enemmän myös sellaisia negatiivisia asioita, joita ei aluksi omassa työssäni tai vaikkapa omasa työyhteisössäni ollut olemassakaan.

    Vaikka mun haave ei olekaan juuri tämän hetken asia, en silti missään nimessä halua tehdä tätä nykyistä hommaani lopun elämääni. Tai jättää käyttämättä mahdollisuutta edes hakeutua siihen, mikä ihan hirveästi kiehtoo ja kiinnostaa.

    Hankalaa tässä on se, että läheskään kaikki eivät ymmärrä tai "tue". Kotona mua kyllä ymmärretään ja kuunnellaan, samoin onneksi muutaman muun taholta. Työkaverit on lähinnä pyöritelleet silmiään: "mitä, siis miksi, justhan sä valmistuit - tässä sulle on taattu työpaikka." Tottahan se onkin, että vanhussektorilla töitä riittää (lähihoitajana). Mutta entä, jos on palo johonkin muuhun ja toisaalta halu päästä sellaiseen työhön, jossa arki toivon mukaan voi rytmittyä hieman toisin - nythän se tahtoo olla niin, että työ määrittelee muun elämän.

    Ehkä nämä mun ajatukset on nyt voineet virrata vapaasti, kun sairaslomalla (en halua synnyttää ennenaikaisesti raskaiden nosteluiden vuoksi) on ollut enemmän aikaa tuumailla ja kuunnella itseään. Tai ehkä mä olen muuten vain tärähtänyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikuisopiskelu on juurikin tuota, että paljon konkreettisemmin ymmärtää sen opiskelun tärkeyden. Haasteena onkin sitten se, että esimerkiksi ryhmätöissä ja muissa kimppatehtävissä saa motivoitua myös ne ympärillä olevat tyypit tekemään. Kaikki kun ei ymmärrä sitä että nyt kun siellä koulussa on, niin sen eteen kannattaisi tehdäkin jotain. Tuota "sieltä mistä aita on matalin"-tapaa ruokkii kyllä koululaitoskin, mutta se olisikin sitten jo ihan eri postauksen aihe.... ehkä joskus toteutan senkin; asiat jotka nyppii koulussa.

      Mun mielestä aina kannattaa kouluttautua, jos siihen vaan poltetta on. Se ei ikinä mene hukkaan. Ja nuo "justhan sä valmistuit"-tyypit on useimmiten heitä, jotka eivät itse ole uskaltaneet sitä ratkaisua tehdä, että lähtisivät opiskelemaan tai toiseen duuniin tms. Kun ihminen on tyytyväinen siihen omaan nykytilaansa, niin harvoin se näkee aiheelliseksi arvostella toisten valintoja. Yleensä siellä on taustalla nimenomaan se oma tyytymättömyys. Mutta teet ne omat ratkaisut, ei niitä jurisijoita tarvitse kuunnella. Eikä sun tarvitse kenellekään perustella että miksi menet/et mene opiskelemaan. Mun mielestä se ei ole millään lailla relevantti seikka, että onko töitä vai ei. Onhan mullakin vakiduuni, josta aion irtisanoutua kesken opiskelujen. Joku muu ei sitä tekisi, mä teen koska se on se mun polku. Jos haluaa itseään kouluttaa ja kehittää eteenpäin niin tottakai, opiskelemaan vaan!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?