tiistai 9. tammikuuta 2018

Joko se meni?

Vastahan mä kirjoitin että nyt vihdoin me ollaan lomalla. Ja nyt se on jo ohi! Lapsilla arki koitti jo eilen, mulla jatkuu koulu huomenna.

Loma oli ihana, joulu vieläkin ihanampi. Mutta voi jumalauta että tämä tammikuu ottaa taas tapojensa mukaisesti tosi koville. Tämä on aina mulle ehdottomasti se vuoden raskain kuukausi, eikä näytä olevan poikkeus tämänkään vuoden eka kuukausi. Toki hommaa nyt provosoi flunssa, joka iski tähän vikoiksi lomapäiviksi ja iski sekä mielen että kropan aivan pohjamutiin.

Talvi ei ole mun vuodenaika. Monihan kokee että talven jaksaa läpi paremmin jos on lunta, kun ei ole niin pimeää. Mun mielestä se lumi ei valaise kyllä yhtään. Mä tarvitsen valoa ja edes vähän lämpöä jotta jaksan. Ja tässä tammikuussa se alkaa aina jo tuntumaan, kun on se reilut pari kuukautta tarvottu pimeämpään ja pimeämpään päin. Kaikki on hyvin, mutta silti on ihan poskettoman vaikeaa ja raskasta taas.

Vaikka vuotta ei ole takana vielä mitenkään järisyttävän paljon, on kivojakin juttuja ehtinyt olemaan vaikka ja miten. Niistä on vaan kamalan vaikea innostua kun se ilo ja kivuus kestää niin lyhkäisen hetken. Ei jaksa mieli pysyä virkeänä ja iloisena, kun koko ajan kuitenkin väsyttää ja on ihan puolitehoinen olo. Eikä se sellainen ilo ja onni ja muu pysy mukana. Ne vaan käväisee.

Tuossa helmi-maaliskuussa tämä aina helpottaa. Joka vuosi. Jonain aamuna sitä vaan huomaa, että kaikki ei olekaan ihan mustaa tahmaa ja paskaa. Siihen saakka, sori vaan lähipiiri, ootte nyt tosi kovilla mun kanssa. Haluaisin vaan olla yksin ja peiton alla ja mököttää ja olla. Paskaaa!!!!

Mutta, aloitetaan nyt sillä että palataan takaisin arkeen. Saadaan jotain rutiineja, joiden avulla aika kuluu vähän joutuisammin. Toivottavasti. Uusi vuosi tarkoittaa aina sitä, että kevätkin tulee. Sitten lopulta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?