maanantai 19. helmikuuta 2018

Lukuhaaste: Palm Beach Finland

4. Kirjan nimessä on jokin paikka


Lukuhaaste täällä

Antti Tuomainen on ihan huikea! Jos jotakuta suomalaista dekkaristia suosittelisin, niin se on ehdottomasti Tuomaisen Antti. Hänen kirjojaan on hurjan vaikea kuvailla ja kehua, ne täytyy itse kokea. Näissä on jokin koukku jota mä en osaa selittää. Jos olisi olemassa jokin Nordic noirin suomalainen alaluokka, niin Antti Tuomainen asettuisi ehdottomasti sinne. Hänen dekkarinsa ovat pitkälti satiirimaisia, vaikka kirjat ihan tosissaan onkin kirjoitettu. Niistä löytyy hyvin vahvasti suomalainen sielunmaisema, mutta se sellainen melankolinen kaiku puuttuu. Sarkasmia tarjoillaan sitten senkin edestä.

Palm Beach Finland kertoo eräänlaisesta lomakylästä ja sen asukeista. Kylässä tapahtuu epämääräinen murha, jonka uhria ei oikein kukaan tunne. Paikalle saapuu lomailijaksi soluttautunut poliisi, joka yrittää selvittää mitä tapahtui. Tutkintalinjoja on useita ja lopulta myös soluttautunut poliisikin päätyy yhdeksi epäillyistä. Itse syyllisethän paljastuvat lukijalle jo kirjan alussa, mutta tarina nojautuu pitkälti siihen, että kirjan hahmot eivät tätä tiedä. Murhaa yrittävät selvittää niin lomakylän ruskein valkoinen ihminen, perintöhuvilalla asuva nelikymppinen rantavahti kuin myös paikallispoliisit. Vauhtia ei tästä kirjasta puutu.

Tykkäsin tämän kirjan edeltäjästä ihan hurjasti. Mies joka kuoli on ihan älyttömän hauska ja tarinana hyvin omaperäinen. Joten oli hyvin luontevaa että halusin lukea myös Palm Beachin. Tämä ei kuitenkaan minusta yllä nokkeluudellaan ihan edeltäjänsä tasolle. Joskin Palm Beach on hyvä ja hauska. Se vaan ei sukeltanut ehkä ihan niin mustan huumorin syövereihin, kuin Mies joka kuoli.

Tarina ei ole millään tavalla uskottava niin, että se voisi oikeasti tapahtua. Mutta toisaalta haluaako sitä edes kirjoilta? Tuomainen tuntuu olevan hyvin uskollinen omalle mielikuvitukselleen ja hyvä niin. Oikean elämän uskottavuudella ei ole väliä. Ja kyllä tämäkin kirja henkiin heräsi.

Antti Tuomainen juoksuttaa tekstiä kuitenkin hyvin lukijaa miellyttävällä tavalla. Tarina ei etene aivan järjettömässä melskeessä ja kirjan pystyy laskemaan käsistään. Se on kuitenkin koukuttava ja missään vaiheessa ei tule tylsää. Henkilöhahmoja on aika paljon ja itse sotkin varmaan kirjan puoliväliin asti kaksi hahmoa keskenään. Tämä meni nyt kuitenkin enemmän lukijan piikkiin, kuin kirjailijan. Tykkään muuten myös ihan älyttömästi Tuomaisen kirjojen kansien visuaalisuudesta sekä värimaailmasta. Muistelisin, että alunperin löysin koko Tuomaisen sillä, että hänen kirjansa erottui muiden seasta.

Mä en ole ottanut suinkaan koko Tuomaisen tuotantoa hallintaan, mutta sen perusteella mitä olen lukenut sanoisin että Tuomaisen kirjojen taika on juurikin Tuomainen itse. Kirjat ovat hyvin omalaatuisia ja kun niitä on muutaman lukenut, huomaa että ei näitä voisi kirjoittaa kukaan muu kuin Antti Tuomainen. Vaikka olen itse aivan hc-nordic noirin ystävä, niin olen todella iloinen että tätä toisentyyppistäkin tyylisuuntaa julkaistaan dekkareiden saralla. Ja erityisen iloinen olen siitä, että nämä menestyy, vieläpä kansainvälisesti.

Seuraavaa Tuomaista odotellessa taidankin siis perehtyä tarkemmin aiempaan tuotantoon. Odotan erityisellä mielenkiinnolla myös elokuvia, joita kuulemma on tulossa perustuen Tuomaisen kirjoihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?