maanantai 25. kesäkuuta 2018

Lukuhaaste: Keisari Aarnio

Helmet-lukuhaaste: 37. Kirjailijalla on sama nimi kuin perheenjäsenelläsi



Mulla on aivan posketon, varmaan jo vähän sairaalloinen pakkomielle tähän Aarnio-keissiin. Tämä on musta kokonaisuutena jotenkin niin käsittämätön homma, että mun on vaan pakko ahmia kaikki mikä eteen sattuu koskien tätä. Meni kuitenkin näin kauan, ennenkuin sain luettua Minna Passin ja Susanna Reinbothin kirjoittaman kirjan. Ja voi pojat, voisin lukea sen heti uudestaan.

Heippa vaan kaikki fiktiiviset pollarisarjat! Nyt on nimittäin tosielämän touhut siinä mittakaavassa, että näitä juonenkäänteitä ei kyllä ihmismieli taipuisi keksimään. Eikä kyllä tarvitsekaan, koska tämä tarina on täyttä totta. Se on tosielämän dekkari.

En paneudu varsinaiseen juoneen sen ihmeemmin, kukaan ei varmaan ole voinut välttyä uutisilta koskien Jari Aarnion virka- ja huumerikosepäilyjä. Me on käsitelty koulussa tätä keissiä osittain myös juridiikan tunnilla ja se herätti mun kiinnostuksen asiaan vaan entistä enemmän. Mutta voin kertoa, että se on ihan eri asia lukea tällainen vajaa 400-sivuinen kirja aiheesta, kuin lukea uutisista silloin tällöin joku juttu aiheesta. Kun se kokonaisuus ja kaikki on siinä yhtenä tarinana kansien välissä, niin kaikki tuntuu jotenkin vielä käsittämättömämmältä.

Tämän kevään aikanahan tämän kirjan perusteella tuli myös tv-sarja, jota suosittelen myös erittäin lämpimästi. Sarja on todella hienosti toteutettu ja siihen on koottu kirjasta oikeastaan kaikki oleellisin. Mua hieman hämäsi se, että osa tyyppien nimistä oli muutettu. Mutta noin muuten kyllä oikein suositeltava ottaa katseluun. 

Tapahtumia ja tyyppejä on kirjassa aivan valtavasti. Ajallisesti kokonaisuushan jakautuu kuitenkin pääsääntöisesti kolmelle eri vuosikymmenelle. Tästä huolimatta kirja on erittäin selkokielisesti ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Koko vyyhtihän on erittäin laaja sekä mutkikas ja vaatii lukijalta kyllä vähän skarppiutta jotta hahmottaa sekä kokonaiskuvan että sen, kuka kukin on. Tämä ei helppolukuisuudestaan huolimatta ole mikään aivot vapaalle-kirja. Ja hyvä niin.

Passi ja Reinboth ovat tehneet aivan huikean taustatyön. Kuten tietysti ovat tehneet myös ne viralliset tahot, jotka Aarnion tekemisiä ovat tutkineet. Tämä selviää hyvin sekä kirjasta että sarjasta. Lisäksi kirjasta varsinkin paljastuu tietynlainen ero työelämän sukupolvien välillä. Erinäisissä yhteyksissä ääneen ovat päässeet vanhan koulukunnan poliisit, joille on itsestäänselvää, että poliisi puhuu aina totta. Että kaikki, mitä poliisi sanoo tai tekee on oltava totta ja rehellistä. No, näin ei arvatenkaan kyllä ainakaan enää ole. Ja itse koin tämän näkökannan jopa hieman huvittavana, jos sen suhteuttaa tuohon kontekstiin. Kun syytettynä erittäin vakavista rikoksista on huumepoliisin päällikkö. 

Jos nyt jotain eroa haluaa hakea kirjan ja sarjan välillä, niin kirja tietenkin pureutuu yksityiskohtaisemmin kaikkeen. Niin virkarikos-syytteissä, Trevocissa kuin tynnyrijutussakin. Tapahtumat eivät etene kirjassa kronologisesti, mutta kokonaisuus on kuitenkin selkeä. Kirja on eroteltu lukuihin, joiden sisältö on tuotettu niin, että kokonaisuus on helppo hahmottaa vaikka välillä hypitään 90-luvulla ja sitten ollaankin taas takaisin 2010-luvulla.

Kaiken aikaa ei voi kuin hämmästellä Aarnion pokkaa. Miten kaikin tavoin hän vierittää syytä muiden niskoille, vaikka todisteet ja näyttö puhuvat ihan muuta. Samaten kirjan lukemisen jälkeen jaksaa hämmästyttää myös se, miten korkea-arvoisia tukijoita Aarniolla on ja on ollut. Ja jatkan hämmästelyä vielä myös siinä, että musta on ihmeellistä, että koko vyyhti lähti selviämään yhden ihmisen esiintulolla. Prostituoitu Saara jaksoi yrittää riittävän kauan, kunnes löysi virallisen tahon joka kuuli ja uskoi mitä hänellä on sanottavana. Lukiessa tuli pari kertaa jopa olo, että kannattaa miettiä kahdesti kenet suututtaa. Ja voi vaan kuvitella aikanaan juttua tutkineiden reaktioita, kun päivä päivältä ja kerros kerrokselta paljastuu vaan lisää ja lisää törkyä.

Jari Aarniolta on ilmeisesti tulossa "oma versio" tapahtumista ihan kirjana, mutta itsellä on ainakin vähän olo että en halua lukea mitään näin mädältä jätkältä. Vaikka älyttömän kiinnostunut tästä keissistä olenkin. Jostain luin myös, että virkarikoksista tuomittu Aarnion ns. "oikea käsi" Mikael Runeberg kirjoittaisi oman tarinansa kirjaksi, mutta tästä en nyt äkkiseltään löytänyt mitään dataa. 

Passi ja Reinboth nostavat erittäin aiheellisesti kirjan lopussa esille sen, että nämä käsittelyssä olleet ja olevat seikat ovat vain niitä, mistä on jääty kiinni. Mitkä on saatettu tietoisuuteen. Sitähän ei tiedä mitä kaikkea on tapahtunut ja tapahtuu kaiken aikaa. Miten syvälle se mätä loppupeleissä on edennyt. Myös virkamiehien valvontaan täytyy panostaa entistä enemmän. Kirjassa tuotiin myös erittäin hyvin esiin se, että kenenkään ei ole aiheellista työskennellä vuosikymmeniä lähellä alamaailmaa. Siinä hämärtyy todellisuus sekä kynnys hypätä sinne alamaailman puolelle madaltuu.

Tämä on varmasti häpeä poliiseille vielä vuosia, mutta toivon että se kuitenkin loppupeleissä kääntyisi niin, että oli hyvä kun tämä tapahtui. Että oli hyvä että tästä jäätiin kiinni. Nyt toimintatapoja ja -malleja voidaan tarkastella ja uudistaa. On varmasti ollut henkilöitä, jotka olisivat halunneet puuttua niihin jo kauan sitten ja jotka ymmärsivät että näin ei voida toimia. Mutta nyt niihin on pakko puuttua ja niitä on pakko muuttaa. Ja se on hyvä.

Tämä on kirja, jonka haluan ehdottomasti omaan hyllyyn. Uskon että jokaisella lukukerralla paljastuu jokin uusi yksityiskohta. Ja tämän lukemista kyllä suosittelen ihan jokaiselle. Käsittämätön!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?