sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Satokauden sima

Mä en ole koskaan tehnyt simaa. Ensinnäkin, mä en ihan hirveästi välitä simasta. Pakko myöntää että tulee vähän turhan tutut fibat teinivuosien kiljukokeiluista. Ja toisekseen, musta se perinteinen sima on todella tylsä. Vettä ja sokeria.

Uusimmassa Glorian ruoka&viini-lehdessä oli ohje raparperisimalle, josta sitten kehitin oman versioni. Luulen että tämä olisi jäänyt tekemättä, ellei mulla olisi viime vuoden raparpereita pakastimessa jotka pitäisi saada pikapikaa pois. Tämän vuoden raparperi kun näkyy jo kurkkivan maan alta. Onneksi raparperia kuitenkin löytyi omasta pakastimesta, tästä tuli nimittäin ihan superhyvää!

Tällä ohjeella saat simaa vähän reilu parisen litraa. Mikään pikaherkku sima ei ole, jääkaapissa juoma valmistuu viikossa ja huoneenlämmössä n. kolmessa päivässä. Kun alkuviikosta pistää simat tulille, niin vapuksi on varmasti valmista. Mä itse liputtaisin enempi tuolle viikon aikamääreelle, huoneenlämmössä on aina se riski että hiiva villiintyy täysin ja se lopputulos on sitten.. noh, liian hiivainen.

Tarvitset:
3 omenaa kuorittuna ja raastettuna
350g raparperia
2 litraa vettä
3,5 dl fariinisokeria
2 tähtianista
sitruunan kuorta maun mukaan, 1-2 tl (tarkoituksena saada mukaan sitruunan makua, ei niinkään sitä hapokasta mehua eli siksi mielummin kuorta)
peukalonpään kokoisen palan inkivääriä muutamaan osaan pienittynä (jos haluat inkiväärin erottuvan enemmän niin raasta ihan pieneksi raasteeksi)
nuppineulanpään kokoisen palan tuorehiivaa

Paloittele raparperin varret paloiksi. Kuumenna litra vettä ja lisää sinne raparperit, inkivääri, omenaraaste ja tähtianikset. Keitä hiljaisella lämmöllä 20-30 min. Raparperien pitää olla ihan lötsöjä eli niistä riippuu minkä verran aikaa tarvitaan.
Painele raparperejä lusikalla tai jollain muulla välineellä, jotta niistä irtoaa kaikki mehukkuus. Mun raparperit oli tosiaan pakastinkamaa ja ne oli vähän "kuivakoita". Lisää sokeri mukaan nesteeseen ja sekoittele kunnes se on liuennut. Lisää sitruunankuori (muista pestä ennen kuorimista hedelmä hyvin!) ja loppu vesi (ei jääkylmää, kannattaa vaikka vähän lämmittää kattilassa). Anna seoksen jäähtyä haaleaksi. Lisää hiiva ja anna seoksen olla vuorokausi huoneenlämmössä.
Pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää ensin pullojen pohjille tl fariinisokeria. Voit joko ensin sihdata simasta sattumat pois johonkin puhtaaseen astiaan tai hoitaa koko homman suoraan pulloihin. Silloin kyllä kannattaa ottaa kauha avuksi ja se yhdistelmä pullo + suppilo + sihvilä + neste ja sattumat on vähän haastava kombo. Eli ne simassa lilluvat inkiväärin, omenan ja raparperin palaset ei päädy pulloihin, pelkkä neste. Voit kuitenkin painella kauhalla tai muulla apuvälineellä hedelmiä sihdin läpi, jotta saat vielä lisää makua simaan. Plus ainakin raparperi imee itseensä nestettä aika reippaasti eli simaa menee hukkaan melkolailla, jos niitä ei vähän survota. Jos haluat, voit laittaa pulloihin muutaman rusinan. Mä en käytä. Siirrä simapullot viileään ja eikun vappua odottamaan!


maanantai 16. huhtikuuta 2018

Mandut

NONIIN! Nyt vihdoin eetteriin tämä meidän teinien lempppari. Näitä saisi valehtelematta olla meillä pyörittelemässä koko ajan. Erityisesti Toka söisi näitä, jos nyt ei päivittäin niin ainakin viikoittain.

Mandut on siis korealainen versio dumplingseista. Eli eräänlaisia täytettyjä taikinanyyttejä. Vähän jokaisesta ruokakulttuurista taitaa löytyä omansa ja loppupeleissä nuo kaukoidästä tulevat eivät ihan kamalasti eroa toisistaan.

Mandut (tai mykyt, dumplingsit, mikävaan) on siitä mukavia että niitä voi täyttää oikeastaan millä vain. Mielikuvitusta ei tarvitse rajoittaa. Kasvisversioihin meillä on nakattu esimerkiksi kimchiä ja pinaattia, mutta useimmiten meillä on tehty nämä lihatäytteisinä. Erilaisia raasteita on helppo hyödyntää näihin. Chilillä voi tehdä vähän tulisempaa täytettä ja mikseipä täytettä voisi maustaa vaikka tomaattipyreellä niin halutessaan. Näistä voi siis tehdä oikein oman suunsa mukaisia.

Nämä voi kypsentää höyryttämällä, keittämällä tai friteerata. Mä olen useimmiten keittänyt, koska se on niin helppoa. Mandujen askartelussa menee jokunen tovi, joten on kiva kun itse kypsennys tapahtuu sitten nopeasti ja vaivattomasti. Manduja voi muuten käyttää mukana vaikkapa ramenkeitossa. Meillä nämä on kuitenkin syöty sellaisenaan eikä niitä jää koskaan yli, jotta voisi hyödyntää vaikka keittoon.

Mä olen aina ollut hyvin kiinnostunut tekemään dumplingseja itse, mutta koin että en osaa. Luulin että ne on vaikea tehdä. Little did I know! Keittokirjakuvauksissa sain opetuksen kädestä pitäen ja ei nämä ole kyllä laisinkaan vaikeita tehdä. Täytössä ja sulkemisessa on toki oma tekniikkansa ja sanoisin että mandujen täytössä harjaantuu, mitä enemmän niitä tekee. Jos ensi alkuun täyttämisessä meni tunti, nykyään valmista tulee 20-30 minuutissa. Ihan pikaruokaa nämä ei siis ole, vaikka olisit miten hyvä tekemään. Mutta takaan, että lopputulos palkitsee!

Viimeiksi manduja tehtäessä otin step-by-step valokuvat täyttämisestä. En tiedä auttaako se mitään ja hahmottaako kuvista yhtään sen paremmin, mutta josko kuvat ja selitykset vähän madaltaisivat sitä rimaa näiden tekemiselle.

Tarvitset:

paketillisen mandukuoria. Gyoza-, dumplings- tai dimsum-kuoria. Näihin voi tehdä taikinan itsekin, mutta sanoisin että säästä mielenterveytesi. Näitä saa valmiina ainakin Hämeentien etnokauppojen pakastealtaasta ja ei maksa juuri mitään.

Täyte:

puolikas pieni kesäkurpitsa raastettuna
kolmisen desiä kaaliraastetta (punakaali, valkokaali, mitä nyt sulta löytyy tai sattuu maistumaan)
200g porsaan jauhelihaa
puoli pakettia-paketillinen katkarapuja hienonnettuna
pieni sipuli hienonnettuna
pari kevätsipulia silputtuna
pari valkosipulinkynttä hienonnettuna
reilun peukalonpään kokoisen palasen inkivääriä raastettuna
pari ruokalusikallista öljyä
yksi kananmuna
suolaa ja pippuria

Mun mielestä Gyozat on parhaita kuoria. Eivät repeile niin helposti. Mandukuoria kannattaa säilyttää pakastimessa ja ottaa jääkaappiin sulamaan n. vuorokausi ennen valmistusta. Yhdestä paketillisestä syö kaksi henkeä. Kolme jos ovat vähäruokaisia.
Laita kesäkurpitsa- ja kaaliraaste siivilään ja ripottele päälle suolaa. Anna itkeä sen aikaa, kun sekoitat muun täytteen.

Iske täytteen kaikki muut ainekset kulhoon. Purista itkettyneistä raasteista mahdollisimman paljon nestettä pois. Lisää muiden täyteainesten joukkoon ja sekoita hyvin. Ja sitten aletaan täyttämään mandukuoria.

1.
Laita mandukuori leikkuulaudan päälle. Varaa viereen myös lasillinen kylmää vettä. Laita täytettä keskelle mandukuorta reilu teelusikallinen.

2.
Kostuta sormi vesilasissa ja maalaa mandukuoren reunaa puolikaaren verran. Ei ole väliä kasteletko kuoresta alaosan vai yläosan, kunhan se on sellainen puolikas kaari.


3.
Käännä kuoren alaosa yläosan päälle, jotta mandusta tulee tuollainen puolikuu. Paina sormella reunoja kiinni tiiviisti. Yritä, että täytettä ei tulisi reunojen väliin ollenkaan. Gyoza-kuoret kestää hieman venyttämistä, eli jos tuntuu että pitää vähän venyttää niin gyozat antaa vähän anteeksi. Tekemällä opit minkä verran täytettä on sopivasti, jotta kuoren reunat saa ongelmitta kiinni.

4.
Ota mandu käteen ja puristele täytettä kohti kuoren keskiosaan ja sitten puristele ylimääräinen ilma pois mandusta ja sen jälkeen vielä nipistele reunoja kiinni. Tätä työvaihetta on hieman hankala selittää, mutta jos kuoren sisään jää paljon ilmaa, voi kuori avautua kypsennysvaiheessa. Tarkoitus olisi, että täyte olisi kuoren sisällä mahdollisimman tiiviisti.

5.
Tiiviisti täytetty mandukuori näyttää suurinpiirtein tältä.

6.
Jos haluat, niin voit rypyttää mandujen reunan. Rypytetty reuna saattaa myös pitää kuoren paremmin kiinni kypsennysvaiheessa, jos mandun sisään on jäänyt ilmaa. Pakollinen työvaihe tämä ei ole, lähinnä ulkonäön viimeistelyä. Mandut voi siis halutessaan jättää kuvan 5 näköiseksi.
Jos kuitenkin viimeistelet mandut niin lähde rypyttämään reunaa sormien avulla. Paina rypytetty kohta tiiviisti kiinni, käytä vettä liimana tarvittaessa. Lopputulos on tuollainen hieman aaltoileva reuna.

7.
Puolet rypytyksestä tehty.

8.
Lopuksi käännä mandun päät (eli ne puolikuun kärjet) kohti toisiaan ja nipistä kiinni. Rypyttämätön osa jää siis tavallaan mandun alaosaksi ja rypytetty osa yläosaksi. Vettä voi taas käyttää liimana, jos tuntuu että ei muuten pysy.


9.
Laita valmiit mandut odottelemaan kypsennystä. Muista peittää elmukelmulla, nämä kuivuvat tosi nopeasti ja sitten repeilevät takuuvarmasti.

Kuumenna vettä kattilassa parisen litraa. Anna kiehua, lisää mandut muutama kerrallaan ja sekoita jotta eivät tartu kattilan pohjaan. Kypsät mandut ponnahtavat keitinveden pinnalle, mutta jos kellosta haluaa katsoa kypsymisaikaa niin sellainen 3-4 min ja valmiita ovat. Nämä jäävät tosi helposti kattilan pohjaan kiinni ja silloin eivät pompahda pinnalle kypsänäkään. Jos näin käy niin irrottele varovasti reikäkauhalla ne sieltä irti. Reikäkauhalla saa muutenkin kypsät mandut nostettua kattilasta helposti pois
Tarjoa kuumina.

Mandut voi syödä sellaisenaankin, mutta erityisen hyviä ovat kastikkeiden kanssa. Erilaiset soijapohjaiset kastikkeet ovat oikein hyviä, samaten Sweet chili-kastike sekä Satay-kastike.

Jos muuten mandujen täytettä jää yli, niin se sopii erityisen hyvin munakkaan täytteeksi. Kannattaa vaan paistella ensin jauheliha kypsäksi.

Noista kotona tehdyistä manduista mulle ei ole kuvaa kypsennyksen jäljiltä, joten nappastaan tämä Anttosen Tommin kuvaama. Mandut sentään on tuossakin mun tekemiä.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Lukuhaasteen ulkopuoliset osa 1

Mun tulee jatkuvasti luettua kirjoja, jotka eivät syystä tai toisesta pääse mukaan yhteenkään kolmesta lukuhaasteesta, joita yritän lukea läpi. Sinänsähän lukuhaasteet olisi aika helposti runnottu läpi, jos vaan aina ymppäisi väkisin kaiken mahdollisen lukemansa mukaan. Se vaan ei tunnu siltä tavalta, jolla mä haluan lukuhaasteissa edetä.

Kuitenkin sitten tässä tulee luettua kirjoja, joista haluaisi jonkun maininnan heittää julkisestikin. Joten ajattelinkin, että kirjoittelen myös lukuhaasteen ulkopuolisista kirjoista, jos kertyy sellaisia joita mä haluan suositella. Voi olla että nämä viisi, joista nyt kirjoitan, jäävät koko vuoden ainokaisiksi, joista postaan lukuhaasteen ulkopuolelta. Tai sitten ei, ei voi vielä tietää. Kuitenkin nämä kirjat, jotka päätyvät blogiin lukuhaasteen ulkopuolelta, ovat siis sellaisia joiden lukemista suosittelen erittäin lämpimästi!

1. Mistä maailmat alkavat - Joel Haahtela
Joel Haahtela on musta äärimmäisen kiehtova kirjailija. En osaa oikein koskaan summata, että MIKSI mä pidän hänen kirjoistaan (ja kykenen kyllä aina perustelemaan omien suosikki-kirjailijoideni kohdalla sen, että MIKSI mä heistä pidän). Mutta jokin Haahtelassa viehättää ja löydän hänen teoksiaan käsistäni vähän väliä.
Mistä maailmat alkavat on oikein taattua Haahtelaa. Kirja on taiteilijaromaani (joista olen aina erittäin viehättynyt) ja kertoo nuoresta Visasta, joka haluaa taiteilijaksi. Tarina sijoittuu 50-70-luvulle, jolloin taidepiireissäkin elettiin melkoista muutosten aikaa. Kirja seuraa Visan kasvua taiteilijana, mutta myös ihmisenä. Jos taiteilija kipuilee taiteensa kanssa, heijastuu se myös syvälle identiteettiin.
Haahtelan tyyli kirjoittaa on sellainen, jota kuvailisin sanonnalla cut the bullshit. Tarina kerrotaan, mutta ei jäädä jaarittelemaan. Mistä maailmat alkavat noudattaa tätä hyvin uskollisesti.

2. Vieras talossa - Shari Lapena
Sharin esikoinen Hyvä naapuri, oli aivan poskettoman hyvä lukukokemus. Aivan täydellinen. Niin kova, että odotin todella innoissani Sharin seuraavaa. Jonka sainkin käsiini hyvin pian ilmestymisen jälkeen.
Vieras talossa kertoo Karenista, joka herää sairaalassa muistinsa menettäneenä. Hän on selvästikin ollut onnettomuudessa, mutta kaikki muu on pelkkää kysymysmerkkiä. Lähistöllä on tapahtunut myös murha samoihin aikoihin, kun Karenin oletettu onnettomuus on tapahtunut. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa?
Näin kaksi Lapenaa lukeneena analysoin, että hänellä on kyllä huikea mielikuvitus ja tarinan rakentamisen taito. Ehkä kirjoitustyyli ja sanojen käyttö on hieman kömpelöä, mutta kokonaisuutena potentiaalia kyllä löytyy. Vieras talossa oli hieman ennalta arvattava, mutta sisälsi kyllä samantyyppistä yllärikäännettä, kuin Hyvä naapurikin. Oikein hyvä lähtökohta ja idea ja itseasiassa musta tuntuu että se pieni ennalta-arvattavuuskin kirjassa oli täysin tarkoituksella tehtyä. Mulle jäi hieman auki se, että mikä tarkoitus tällä ennalta-arvattavuuden ennalta-arvattavuudella oli, mutta kyllä ihan ehdottomasti suosittelen tämän lukemaan. Ja Hyvä naapuri kanssa! Naapurit tuntuu nimittäin selkeästi olevan Lapenan kantava teema...

3. Räsynukke - Daniel Cole
Noniin nyt tämän suosituksen voitte kaikki aloittaa kuvittelemalla minut pissaamassa hunajaa. Tämä kirja oli nimittäin niin hyvä, NIIIIN HYVÄ, että olen mouhonnut siitä suu vaahdossa ihan jokaiselle joka vaan jaksaa kuunnella. Ja vähän niillekin jotka ei jaksa. Jos koskaan mitään ikinä trillerin tapaista aiot lukea, niin sinun tulee valitseman Daniel Colen Räsynukke. Äläkä ollenkaan välitä siitä takakannen tekstistä, kirja ei todellakaan ole niin raaka, mitä takakannesta voisi päätellä.
Rikostutkija Wolf Fawkes joutuu tutkimaan tapausta, joka selvästi henkilöityy häneen myös siviilinä. Fawkesin kotia vastapäätä olevasta talosta löytyy ruumis, joka on kasattu kuuden eri henkilön ruumiinosista. Ruumis muistuttaa räsynukkea ja nuken toinen käsi osoittaa sormi ojossa Fawkesin kotia. Tästä käynnistyy seikkailu, jonka lukemista ei voi lopettaa.
Kirjailija Daniel Cole on uusi nimi kirjamaailmassa ja kehoittaisin vahvasti pistämään tämän nimen mieleen. Aivan mieletön juonen pyörittelijä ja tarinankertoja!! Mun jännärit on viime aikoina olleet pitkälti nordic noiria ja tämä oli ihan mahtavan erilainen. Nordic noirista puuttuu huumorintaju, tai jos sitä on niin se on sellaista kaurismäkeläistä. Tästä taas löytyi paljon kuivaa brittihuumoria joka oli tosi virkistävää tarinan seassa. Ja muutenkin tämän kirjan tarina on äärettömän taitavasti rakennettu kokonaisuus, suoranainen kirsikka kakun päällä. Tulee varmasti kilpailemaan vuoden parhaan trillerin tittelistä, todennäköisesti tämän kirjan jatko-osan kanssa jonka pitäisi ilmestyä syksyllä.
Tämä tarina yllätti useammankin kerran lukiessa, jopa niin että löysin itseni huutamasta kirja kädessä että eihän tässä nyt näin voi tapahtua!! Cole kuljettaa lukijaansa miten lystää ja vielä aivan kirjan lopussakin oli epäselvää kuka on syyllinen. Ja sitten kun se selviää, jää vieläkin vähän olo että selvisikö kaikki kuitenkaan? Jos kykenisin tekstin välityksellä olemaan tohkeissani, se tapahtuisi kertoessani tästä kirjasta. Olen lukenut tämän jälkeen jo monta kirjaa ja silti tämä vaan pyörii mun mielessä. Ehdottomasti yksi niistä harvoista trillereistä, jonka haluaisin omaankin hyllyyn. Jonka haluaisin lukea jo uudestaan. Daniel Cole, will you marry me?

4. Sandra - Heidi Köngäs
Köngäksen edellinen romaani Hertta päätyi mun parin vuoden takaiseen lukuhaasteeseen. Se ei tajuntaa räjäyttänyt. Mutta Sandra, voi Sandra!!! Nämä vuodet 2017 ja 2018 ovat täynnä ilmestyneitä kirjoja sadan vuoden takaisista tapahtumista. Jos jonkun kirjan aiot lukea vuoden 1918 tapahtumista, niin lue Sandra.
Sandra kertoo vahvoista naisista sisällissodan jaloissa. Naisista, joilla ei ole mitään tekemistä koko sodan kanssa, mutta jotka joutuvat kärsimään sekä sodasta että sen seurauksista. Kirja on hyvä kuvaus tapahtumista. Realistisen tuntuinen, raastava, koskettava, kauniskin. Ajatuksia herättävä. Tuntuu jopa hieman vaikealta ymmärtää ihmisyyttä. Ja samaan aikaan on täysin ymmärrettävää, miten sodan kaltainen poikkeustila vaikuttaa ihmiseen ja hänen harkintakykyynsä. Kirja vetää sillä tavalla hiljaiseksi, että siitä on jopa vähän vaikea kirjoittaa. Pystyy vain sanomaan, että kannattaa lukea.

5. Sivuhenkilö - Saara Turunen
Turusen edellinen teos Rakkaudenhirviö voitti ilmestyttyään Hesarin kirjallisuuspalkinnon. Mulla on Rakkaudenhirviö hyllyssä, mutta en ole saanut sitä vieläkään luettua. Ehkä ensi vuoden Hyllynlämmittäjässä?
Sivuhenkilö kertoo epäsuorasti ja suoraan ajasta Rakkaudenhirviön kirjoittamisen jälkeen. Se ei siis ole jatkokertomus Rakkaudenhirviölle, vaan se on kertomus kirjoittajastaan. Ja sehän on hieman auki, että minkä verran kirjassa on Turusta itseään ja minkä verran ei. Tosielämän henkilöitä mukana on kuitenkin ja osan heistä tunnistaa helpostikin. Antti Holma oli todella helppo bongata, Laura Birn jäi ehkäilyn varaan.
Kirja on hyvin ajatusvirtaisesti kirjoitettu. Se ei ole yhtä maaninen kuin esimerkiksi O, mutta vähän sinnepäin. Mä koen tuon kirjoitustavan hyvin kiehtovaksi ja itse en siihen kykenisi. Että tarina etenee ajatusvirtana. Mulla meni aika pitkä tovi tätä lukiessa ennen kuin ymmärsin kirjan hauskuuden. Mutta kun tajusin, tykkäsin tästä aivan hurjasti. Tämä oli hieman päiväkirjamainen, mutta ei kuitenkaan perinteisessä mielessä. Ajatusvirta etenee vuodenaikojen mukaan eli seuraamme kirjoittajaa vuoden ympäri. Tämä ei ollut jatkokertomus ja sitten tavallaan kuitenkin oli. Musta tämä oli hurjan virkistävä ja se teki kirjasta vain kiehtovamman, kun ei ole varmaa miten paljon tässä nyt on totuutta pohjilla.

Siinäpä nyt ainakin viisi kannattaa lukea-vinkkiä. Mitä hyvää sä olet viime aikoina lukenut? Kerro ihmeessä, että mulla on jatkossakin hyvä syy vältellä ruotsin läksyjä.


sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Lukuhaaste: Akvarelleja Engelin kaupungista

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa


Voihan äh. Viikilän Engel on ollut mulla hyllyssä siitä lähtien, kun se pokkasi Finlandian. Ja oon yrittänyt lukea sen 83748937489 kertaa. Kirjahan ei pituudellaan pelota, mutta... tämä ei koskaan mulla tuntunut siltä, että tämä olisi mun kirja. Siksi mä olen aloittanut tämän monesti ja lopettanut yhtä monta kertaa. Ja siksi mua vähän arvelutti tähän tarttuminen, mutta koska Hyllynlämmittäjä niin pakko. 

Nyt se on luettu ja pakko sanoa että intuitio piti paikkaansa. Ei ollut mun kirja tämä. Piti ihan googlata että kuka sen Finlandian nyt päättikään ja kuule Baba, me ei kyllä ilmeisesti asioida samalla kirjahyllyllä.

Viikilähän osaa kyllä kirjoittaa. Ja hemmetin hyvin osaakin. Mutta mä en vaan päässyt tämän tarinaan sisälle. Itse teksti oli kaunista ja miellyttävää lukea, mutta sisältö ei auennut mulle. Mä oon jopa hieman pettynyt itseeni. Miksi tämä oli niin vaikeaa? Mä olen nykyään niin iso tyttö, että osaan jättää kesken kirjat jotka ei tunnu sellaiselta että haluan lukea. Mutta yritän edes joskus lukea niitäkin, jotka tuntuu vähän pakkopullalta. Uskon että kaikki lukeminen kannattaa ja vaikka kirja nyt ei aina tajuntaa räjäyttäisikään, niin ei se hukkaankaan mene. Mutta ilman Hyllynlämmittäjää olisin kyllä jättänyt tämän lukematta.

Kirjahan kertoo saksalaisesta arkkitehdista Johan Carl Ludvig Engelistä, joka palkataan uudelleenrakentamaan Helsinkiä. Engel saapuu perheineen ja asuu Helsingissä vuosia. Pohjola ei kuitenkaan koskaan tunnu kodilta ja elämäntyöksi muuttunut hanke taitaa Engeliltä itseltään viedä enemmän kuin antaa. 

Koko homman ongelmahan löytyy nyt minusta. Mä en ymmärtänyt tätä teosta. Keskiössä oleva Engel poukkoili mun mielestä tunnetilasta toiseen. Ja mä en oikein saanut kiinni että mikä nyt mättää. Vaikka se itse teksti toimii ja on ihanaa luettavaa, niin itse Engeliin en päässyt käsiksi. Musta suoraansanottuna tuntuu siltä, että Engel on hedonistinen kusipää. Enkä jotenkin oikein osaa sympata mulkkuja.

Kirjan parasta antia oli ehdottomasti Helsingin historia. Tekstin myötä pystyy rakentamaan mielessään miltä milloinkin on näyttänyt. Kuvailu rakentuvasta Helsingistä tuntui kotoisalta ja lämpimältä. Ihana Pohjolan helmi, mun kotikaupunki.

Jukka Viikilä on edelleen musta ihan hemmetin komea. Suoranainen mieskarkki. Ja olen valmis antamaan uuden mahdollisuuden myös kirjailija Viikilälle. Uutukainen odottelee jo mun kirjahyllyssä lukuvuoroaan. Ja muuten jos Jukka koskaan ikinä satut eroamaan vaimostasi, niin aion yhyttää yhden meidän yhteisen ystävän esittelemään meidät toisilleen. Että ihan tiedoksesi vaan!

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Mun opinnot

Mä olen viime aikoina saanut niin kivaa palautetta sekä täällä että Instan puolella kaikista ruokahommista, että nyt vihdoin otan ja raapustan mun opinnoista tarkemman postauksen. Ruoan ympärillä kun sielläkin pyöritään päivät pitkät, vaikka musta ei kokkia tulekaan.


Kaiken yksityisyyden menetyksen uhallakin paljastan nyt, että mä opiskelen ruokatuotannon johtamista. Musta tulee isona nyt ensialkuun siis restonomi. Vähän vielä arvuuttelen että mitä sitten, en usko että taival opintojen suhteen katkeaa vielä tuohon. Oon todella viehättynyt elintarviketieteistä, tuotekehittelystä, aistien käyttämisestä, ruoan kemiasta sekä molekyyligastronomiasta. Voi olla, että tämän taipaleen jälkeen kutsuu yliopisto, mutta katsotaan nyt. Tutkinto kerrallaan.

Mitä mä nyt sitten ihan tarkalleen ottaen päiväni teen? Tuo koulutusohjelma jossa opiskelen, ruokatuotannon johtaminen, on hyvin pieni. Pääsääntöisesti restonomit valmistuvat matkailun tai hotelli- ja ravintola-alan puolelta. Mä hain aluksi tuohon hotraan silloin pari vuotta sitten, mutta olen ollut todella tyytyväinen että en sinne koskaan päässyt, koska kyllä tämä ruokatuotanto on niin mun juttu. Tämän koulutusohjelman opiskelijoista puhutaan paljon tulevina keittiömestareina, mutta loppupeleissä aika harva taitaa loppupeleissä keittiömestariksi työllistyä. Omakaan polkuni tuskin tulee johtamaan keittiömestariksi. Ja hei se pitää muuten tässä välissä myös mainita, että tähän koulutusohjelmaan ei ollut mitään pohjakoulutusvaatimuksia (paitsi siis toki jokin toisen asteen koulutus pitää olla, kuten korkeakouluissa aina). Mun ryhmästä ehkä 2/3 omaa kokin koulutuksen ja me loput ollaan sellainen sekalainen seurakunta kaikkea muuta. Valmistumisen jälkeen me kyllä pystytään tekemään kokin töitäkin, mutta kuten jo mainitsin, me ei valmistuta kokeiksi.

Miten mä sitten ajauduin juuri tähän koulutusohjelmaan? Oikeastaan monen sattuman kautta. Hain tosiaan alunperin ihan kokonaan toiseen (samaan kouluun kylläkin), mutta silloin olin vielä tosi epävarma sen suhteen että mitä haluaisin. Pääsykokeiden myötä selkeni että haluan kyllä opiskelemaan, mutta koulutusohjelman valintaa voisi vielä viilata. Satuin sitten bongaamaan tämän nykyisen, joka tuntui sekä opetussuunnitelman että pääsykoemateriaalin perusteella siltä omalta jutulta. Hain, pääsin ja hyppäsin opiskelijaksi. Tämä koulutusohjelma on hurjan monipuolinen, mutta kuitenkin samalla yksilöity. Kaikki "turha" on tiputettu pois. Ja onneksi hain ja pääsin, tätä koulutusohjelmaa kun ei tällä hetkellä löydy minkään toisen koulun opetusohjelmasta. Ja koen tämän omakseni juurikin sen takia, että mua ei välttämättä niinkään kiinnosta työskennellä tulevaisuudessa keittiössä vaan pikemminkin ruoan parissa. Voi kuulostaa hassulta, että se ei vaadi sitä keittiötä mutta niin se vaan on. Kokonaisuus on aivan valtava vaihtoehtojen suhteen ja lisäksi suomalainen ruokakulttuuri on juuri valtavassa murroksessa. Tulevaisuudessa alalle tulee todennäköisesti syntymään duuneja joita ei vielä edes ole. 

Eka vuosi opintoja on kohta takana ja tässä on kyllä opiskeltu jos ja vaikka ja mitä sellaista, jota en koskaan ikinä olisi uskonut että tulisin näiden opintojen myötä oppimaan. Syksy startattiin pitkälti tutustumalla ammattikeittiöön. Sen toimintaan, laitteisiin, hygieniaan, ihan kaikkeen mahdolliseen. Tutustuttiin sekä luentojen että yritysvierailujen kautta erilaisiin toimintaympäristöihin mitä alalta löytyy lähtien fine diningista kahviloihin. Mahtuipa syksyyn ensimmäinen työharjoittelukin, jonka itse suoritin lentokentällä. Samalla myös käynnisteltiin useampi projekti toteutettavaksi. Ja järkättiinpa me ruokatuotannon fuksit vanhemmille vuosikursseille perinteinen illanviettokin "nollabudjetilla" juomineen, ruokineen ja ohjelmineen.


Tähän ensimmäiseen vuoteen on mahtunut opintoja myös laskentatoimen, viestinnän sekä myynnin ja markkinoinnin saralla. Koulun olisi tarkoitus antaa meille valmiudet toimia myös yrittäjinä, joten koulutusohjelmassa huomioidaan oikeastaan kaikkea myös yrittämisen vinkkelistä. En näe sitäkään itselleni ainakaan ensisijaisena polkuna, mutta en myöskään sulje sitä missään nimessä ulkopuolelle ja otan kaiken opin vastaan mitä eteen tulee. Meillä olisi jo opiskeluaikana mahdollisuus päästä kokeilemaan yrittämistä, jos vaan löytyy idea jota haluaisi kokeilla. Koululta löytyy mentoreita, jotka jeesaavat ihan kaikessa mitä yrittämiseen liittyy. Jos vaan tosiaan löytyy intoa ja halua sille tielle. Tässä opiskeluaikana on kuitenkin vielä melko turvallista kokeilla kun tosiaan apua saa ja kyllä meidän koululta on muutama menestystarina startannutkin.

Viime jaksossa me pureuduttiin pitkälti ruoan kemialliseen maailmaan ja ehdasti ravitsemustieteisiin. Opeteltiin analysoimaan ruokapäiväkirjoja, laskemaan energiaprosentteja, tulkitsemaan erilaisia ravitsemussuosituksia sekä suhteuttamaan ruoan ja liikunnan suhdetta keskenään. Toteutettiin erilaisia ateriakokonaisuuksia ravitsemussuositusten pohjalta ja itseasiassa tuo olikin todella avartavaa. Nimittäin kun sitä on niin fiksoitunut sekä voin että suolan käyttöön, oli tosi opettavaista huomata miten paljon esimerkiksi hapon käytöllä voi korostaa suolaisuutta käyttämättä suolaa. 


Tällä hetkellä mä opiskelen ruotsia, eri aistien käyttöä ja hyödyntämistä, ravintolajuomia, erilaisia ruokakulttuureja sekä juridiikkaa. Aika sekalainen paletti siis. Mikä oikeastaan onkin se sokeri ja suola (pun intended) koko hommassa. Mun opinnot on todella monipuoliset. Saan sieltä kaiken, mitä halusin ja myös paljonpaljon enemmän. Mutta vaikka opinnot on todella monipuoliset, rakentuu kaikki kuitenkin sen meidän koulutusohjelman päälle. Ihan kaikki opiskellaan siis ruokatuotannon ja johtamisen kautta. Okei juridiikka on pyörinyt paljon yleisissäkin jutuissa, mutta kyllä siellä puhutaan siitäkin, mikä hyödyttää meitä tulevaisuuden duunihommissa.

Mainitsinkin jo joskus aiemmassa postauksessa, että meitä on koulun alusta lähtien integroitu työelämään. Erilaisia rekrytapahtumia on useampi vuodessa ja sähköpostiin tulee jatkuvasti rekrypyyntöjä jos ja vaikka minne. Joitakin juttuja me ollaan oltu ryhmänä tekemässä suoraan koululle, mutta mä olen itse ollut myös esimerkiksi toteuttamassa Aromi-lehden PRO-gaalaa (yksi isoimmista alan häppeninkeistä), jossa pääsin oppimaan aivan hitokseen tapahtumatoteuttamisesta sekä tekemässä jo sitä aika monesti suitsutettua keittokirjaa. Muutamaan juttuun oon myös tällä hetkellä tyrkyllä, mutta niistä ei vielä ole sen tarkempaa tietoa joten ollaan hyshys. Ja kaiken, missä oon mukana ja mikä vaan jotenkin nivoutuu alaan ja on mulle oppimisen kannalta hyödyksi, saan muljautettua työharkkatunneiksi eli saan opintopisteitä. Win-win!

Sirkkoja paahtumassa
Opiskelu tapahtuu todella projektinomaisesti. Esimerkiksi tällä hetkellä me kehitellään erilaisia jäätelömakuja, jotka maistetaan vielä tämän kevään aikana eräillä messuilla. Muutama viikko sitten oltiin Gastromessuilla tarjoamassa meidän kehittämiä tuotteita ja markkinoimassa koulua. Kokeita ja tenttejä on aika paljon ja myös kirjallisia tehtäviä. Lähes kaikesta tehdään sekä kirjallinen raportti sekä pidetään myös suullinen esitys. Vaikka opiskelu on superhauskaa ja mielenkiintoista, vie se myös kaiken ajan. 

Ja sitten päästäänkin siihen suurimpaan eli ajankäyttöön. Se nimittäin onkin melko haasteellista. Meillä ei onneksi ole koko viikkoa pelkästään lähiopiskelua, vaan myös itseopiskelulle on jätetty aikaa. Haastavaa on kuitenkin mahduttaa kaikki kalenteriin. Ei mahdotonta, mutta haastavaa. Oman osansa tähän hankalaan yhtälöön heittää aikataulujen sopiminen esimerkiksi ryhmätöiden osalta. Joskus se on helpompaa ja joskus ei. Toistaiseksi mun kokemukset ryhmätöistä on onneksi enempi positiivisia. Oon aina löytänyt helposti oman ryhmäni ja useimmiten mua on ehditty pyytämään mukaan ennen kuin oon itse ehtinyt miettimään että kenenhän kanssa tekisi. Uskoisin tämän johtuvan siitä, että mä olen saanut jo leiman otsaani sekä kielioppi- että aikataulunatsina. Ja se on pelkästään hyvä piirre kun huomioidaan miten paljon tekemistä on. Mulla on itselläni vähän kaksijakoiset ajatukset tuosta roolista mutta what the heck, koen itse pääseväni kaikesta helpoimmalla kun aikataulutan kaiken. Ja ilmeisen pureva metodi se on, kun kerran oon haluttu kaveri ryhmätöihin. (Plus eräänlaista johtamista siinäkin pääsee harjoittamaan mutta sitä en oo kertonut mun luokkakavereille. Ehkä ne on tajunneet sen itsekin)

Tuleva kevät tarjoaa vielä vierailun synagogaan, pohtimista eri ruokakulttuurien ruoankäytön eroista, sitä jo mainittua jäätelön vääntämistä, "lavastettuja oikeudenkäyntejä", virkamiesruotsin läpäisyn sekä useamman kymmenen erilaisen viinin maistelua. Ja ihan oikeasti, viinien maistelu on tosi rankkaa puuhaa! Kun siis teet sitä ammattimaisesti. Sekä haju- että makuaisti on todella kovalla koetuksella, kun et vielä ihan selkeästi osaa erottaa niitä makuja ja vivahteita. Vaatii aikalailla pinnistelyä ja aistit väsyy nopeasti.


Vaikka luennoilla saakin istua paljon, vietetään me myös paljon aikaa tietenkin keittiössä. Kokeillaan ja kokataan. Aina kaikki ei päädy syötäväksi asti, koska jonkin verran me myös kokeillaan erilaisia kemiallisia reaktioita. Niitäkin kun on tärkeä ymmärtää. Että mikä käyttäytyy milläkin lailla ja miksi. Koulun opetuskeittiöillä on yleensä aika hektistä ja mä itse koen, että oon saanut sieltä hyvän pohjan jota voin sitten treenata rauhallisemmassa ympäristössä eli kotona. Mä olen ylipäätään tässä kotona leikkinyt keittiössä jo vuosia, joten ihan ehdasti ruoanlaitosta en oo vielä koulun kautta saanut mitään mullistavia uusia oppeja, lähinnä asioiden syventämistä sekä monipuolisuutta. Ahaa-elämyksiä on toki tullut mutta sellaista konkreettista uutta ei vielä. Viihdyn kyllä koulun keittiössäkin aivan erinomaisesti ja keittiötunnit on aina tosi hauskoja.

Mä jaksaisin luennoida mun opinnoista vaikka ja miten paljon mutta ehkä tässä nyt oli vähän jotakin pinta raapaisuna. Tuun varmasti kirjoittamaan koulusta ja siihen liittyvistä jutuista jatkossakin ja vastailen kysymyksiinkin ihan mielelläni. Mutta nyt tekemään Ruoka ja kulttuurit-kurssille Pecha Kucha-esitystä!

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Lukuhaaste: Henkien talo

Helmet-lukuhaaste: 39. Kirja on maahanmuuttajan kirjoittama
Yhdysvallat-lukuhaaste: 14. Ei-amerikkalaisen kirjailijan teos


Noniin, pääsiäisestä alkaa olla suurin osa takana. Omani on mennyt lähinnä syödessä, lukiessa ja katsellessa iso osa Santa Clarita Diet-sarjasta. Lukemisesta on pitänyt huolen lähinnä Henkien talo.

Mitähän tästä nyt oikein sitten kirjoittaisi. Nämä klassikot on minusta hirmu hankalia, kun ne tahtoo itsellä tehdä sen että vetävät vähän sanattomaksi. Ensinnäkin olen lukenut tämän jo aimminkin joskus kauan aikaa sitten. Sekä nähnyt myös tästä tehdyn elokuvan. En siitä ihan hirveästi muista, mutta lukiessa kyllä nousi kohtaus jos toinenkin mieleen jostain muistin sopukoista.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Latinalaiseen Amerikkaan, maata itsessään ei paljasteta missään vaiheessa. Kuvausten perusteella sahasin itse sekä Etelä- että Väli-Amerikan välillä kuitenkaan täysin saamatta yksilöityä maata kirjalle. Eikä se varmaan ole tarkoituskaan. Kirjailija itsehän on Chilestä alunperin kotoisin, joten varmasti tarinaan on saatu paljon vaikutteita sieltä historiasta. Kirjassa päädytään Pohjois-Amerikkaankin pariin otteeseen, joten sillä runnoin tämän Yhdysvallat-haasteeseen. Ja kirjan kirjoittaja Isabel Allende on asunut sekä Venezuelassa että Los Angelesissa paettuaan sotilasvallankaappausta, joten maahanmuuttajakin tästä löytyy.

Henkien talo kertoo Trueban perheen historiasta muutaman sukupolven ajalta. Perheen patriarkka Esteban Trueba säilyy kirjassa mukana lähes alusta loppuun, mutta kyllähän kirja on tarina lähinnä perheen naisista. Erityisesti Clarasta, Blancasta ja Albasta. Jokainen näistä nimistä merkitsee valoa, joka välittyy jokaisesta nimen kantajasta. Suvun naiset kohtaavat rakkautta, pettymystä, surua. Kaikkea mitä elämä tarjoaa. Kirjassa on mukana myös sotaa ja on pakko sanoa että oli virkistävää lukea välillä muutakin kuin oman kotimaan sotahistoriaa.

Tarina on lumoava ja kaunis, paikoin suoranainen aikuisten satu. Tässä on mukana paljon julmuutta, koska kuten jo ajattelinkin, ihan oikeat tapahtumat ovat ruokkineet tämän kirjan syntymistä. Siltikin kuvaan tätä ihanana kokonaisuutena. Tarina itsessään on helpohko, mutta kirjan lukeminen ei silti ole täysin helppo puraisu, ennen kuin siihen pääsee kunnolla sisälle. Henkilöhahmoja on nimittäin melko paljon ja he saattavat näyttäytyä ensin vain pikaisesti, palatakseen sitten myöhemmin isolla rytinällä. Allende onneksi vinkkaa monen hahmon kohdalla tästä, mutta siitä huolimatta tuli pariin otteeseen olo että mikäs kaveri tämä nyt olikaan.. Jokatapauksessa, tähän pitää paneutua jotta kirjan olemukseen pääsee kiinni.

En ole vähään aikaan lukenut mitään tämän tyyppistä. Ja oli kyllä ihanaa. Allendehan on kirjoittanut paljon muutakin, mutta Henkien talo on hänen esikoisensa. Se on kirjoitettu jo reilut 35 vuotta sitten, mutta yhä se on täysin ajaton. Minua viehättää suuresti ne kulttuurierot, mitkä välittyvät pelkästä kirjoitustyylistä. Tuli olo, että haluan ahmia lisää sitä kulttuuria nimenomaan tekstin ja kirjoituksen kautta. Kaiken kuvailu ja pelkät lauserakenteet ovat niin erilaisia, kuin Pohjois-Eurooppalainen kirjoitusjälki. Allenden tarinan kertominen on omaa luokkaansa.

Henkien talo on ennenkaikkea historiallinen eepos. Vaikka se on romaani, tuntuu teksti monin paikoin runoudelta. Suomennos on erittäin onnistunut ja tämän kanssa oli ihanaa muhia päivätolkulla rauhassa. Oikeastaan on jopa olo että tämän haluaisi lukea heti perään uudestaan. Allenden viimeisiä kirjojahan ei käsittääkseni ole suomennettu, mikä on sääli. Onneksi hänen teoksensa kestävät monta lukukertaa. Tästäkin kirjasta kuoriutuu uusia kerroksia jokaisen lukukerran jälkeen.

Kuten sanoin, tästä on jotenkin todella vaikea kirjoittaa mitään koska tämä oli niin vaikuttava. Jos viehätyt Espanjasta ja erityisesti sen Etelä-Amerikkaan kuljettamasta historiasta, niin tämä on kirja sulle. Tai jos et lue kirjaa niin katso edes se leffa!  Itse yritin metsästää DVD:tä pitkin pääsiäistä siinä kuitenkaan onnistumatta. Että jos sulla lojuu sellainen hyllyssä jouten niin olehan yhteydessä.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Mitä sitten tapahtuu?

Noniin nyt seuraa taas sarjassamme postauksia, joita kukaan ei odota, mutta jotka koen tarpeelliseksi tehdä ehkä selittääkseni lähinnä itselleni.

Blogin linjaus on muuttunut aika raffisti tässä vuoden sisällä. Tai no en mä tiedä onko se muuttunut, koska mä en ole koskaan harrastanut mitään linjauksia. Mutta sanotaanko näin, että tämä suuntaus on ollut sekä tietoinen että tiedostamaton valinta. Esimerkiksi lapset ovat jääneet pientä sivumainintaa lukuunottamatta kokonaan pois mun postauksista. Mä en yksinkertaisesti koe enää tarvetta sille, että kirjoittaisin lapsista tai vanhemmuudesta. Tai en ainakaan koe tarvetta tällä hetkellä. Voi olla että mieli joskus muuttuu. Mutta, jos joku nyt täältä odottaa tai hakee jotain tuoreempaa, niin se on turhaa. Tällä hetkellä ei tipu. Kysyä toki saa, jos jokin askarruttaa tai ottaa muuten yhteyttä. Saatan jopa vastata :)

Kirjoittamista en varmasti tule lopettamaan, mutta vähän tässä pyörittelen ajatusta jonkinlaisesta muutoksesta. Nimittäin vaikka mä itse tykkään pitää kaiken täällä sekamelskaisena, niin oon miettinyt että ehkäpä esimerkiksi noille mun ruokajutuille voisi tehdä kokonaan oman sivustonsa. Voisin sitä nimittäin hyödyntää ammatillisestikin. Vaikka mä tykkään hallitusta kaaoksesta, niin onhan se esimerkiksi työnantajia ajatellen melkolailla selkeämpää, jos vaikka kaikki ruokahommat on erillään. Mua vaan ei jotenkin yhtään napostele monen paikan hallinnointi ja pyörittäminen. Lisäksi mä olen niin tykästynyt tähän blogini nimeen, että en jotenkin mitenkään haluaisi siitä luopua. Mutta, hyviä kehitysideoita ja linjanvetoja otetaan siis vastaan! Eritoten siitä vinkkelistä, että bloginsa kehtaisi linkata esimerkiksi CV:n. Tai hyödyntää osana opiskelua/töitä. Mulla ei ole ajatuksena alkaa hakemaan elantoa blogin kautta, vaan enempi ehkä juurikin sellainen osaan ilmaista itseäni kirjallisestikin-tapainen taidonnäyte.

Kirjoista tykkään kirjoittaa edelleen. Niitä onkin nyt tullut luettua ihan mahdottoman paljon. Lukuhaasteet etenee ja loppuvuodesta tulee myös postaus kirjoista, jotka jäävät lukuhaasteen ulkopuolelle. Haluaisin kovasti kirjoittaa myös teatterista ja keikoista, molempia kun on tässä vuoden sisään käyty ihan mielettömästi. Nähtynä on mm. Kangastus 38, Peppi Pitkätossu, Myrskyluodon Maija, Saikkua kiitos, Ilosia aikoja mielensäpahoittaja, Tippukivitapaus, Pinokkio, Talvisirkus, Rakastunut Shakespeare ja Mörköooppera. Aika vaan ei tahdo riittää, näytöksistä kirjoittaminen kun vaatii ainakin multa paljon enemmän, kuin kirjat.

Lisäksi mua ehkä huvittaisi vähän siivota vanhoja postauksia piiloon. Lähinnä nyt siis juurikin sitä ammatillista vinkkeliä ajatellen. Mutta en haluaisi niitä kokonaan poistaa, koska tämä on kuitenkin toiminut niin paljon päiväkirjamaisena paikkana. En haluaisi niitä tekstejä myöskään tuonne luonnosten puolelle säilöä, koska sitten ne sekoittuu niihin oikeisiin luonnoksiin. Eli kerro mulle hei jos sulta liikenisi joku hyvä idea tai ajatus siitä, mitä mun kannattaisi tehdä. Koen itse hirmuisen luonnollisena jatkumona sen, että lapset ja muu jää täältä ulkopuolelle. Eli varsinaisesti missään kriisissä ei möyritä. Mutta muutosta nyt kuitenkin kaivattaisiin.