tiistai 20. helmikuuta 2018

Irkkunachot

Taas ollaan lomalla! Ja kun sanon lomalla, tarkoitan tietenkin että olen viisi kokonaista päivää ihan yksin kotona. Tähän kaikki mahdolliset ilotulitukset ja muut tilulilut. Harvinainen vapaani lähestyy jo loppuaan, muksut kotiutuvat huomenna. Ja en mä ihan täysin vapaalle ole voinut heittäytyä, koulua on pitänyt tehdä mutta onpahan saanut tehdä omaa tahtia. Ja nukkua silloin kun haluaa.

Jokatapauksessa, yksin oloilu on näkynyt myös lautasella. Olen tehnyt vain ruokia, joita mä haluan syödä. Eilen lautaselle päätyi irkkunachot ja kun postasin niistä kuvan Instagramiin, tuli kyselyä reseptin perään. Eli here goes.


Irkkunachot neljälle

4 Rosamunda-perunaa
3 rkl oliiviöljyä
2 tl valkosipulisuolaa (tai -jauhetta)
2 tl savupaprikajauhetta (tavallinenkin käy)
1/2 punapaprika
1/2 keltapaprika
1 pieni sipuli
suolaa ja pippuria
5 pekoniviipaletta (ei pakollinen, tämä toimii lihattakin todella hyvin)
1 dl cheddarjuustoa raastettuna (tästä en tinkisi, ehdottomasti cheddaria!)
pari avokadoa
kevätsipulia ja korianteria
creme fraichea, jos sellaista sattuu kaapista löytymään

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Leikkaa perunat korkeintaan puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Huuhtele viipaleet kylmässä vedessä ja kuivaa hyvin keittiöpyyhkeellä.
Laita viipaleet muovikulhoon ja nakkaa perään oliiviöljy, valkosipulisuola ja paprikajauhe. Sekoittele hyvin ja tasaisesti. Laita perunat uunipellille yhteen kerrokseen ja paista uunissa 30-40 min. Perunat saisi olla täysin kypsiä ja ottaneet hyvin väriä pintaan siinä vaiheessa kun ne otetaan pois uunista.

Perunoiden kypsyessä leikkaa paprikat ja sipuli ohuehkoiksi suikaleiksi. Lämmitä paistinpannulla vähän öljyä ja kuullota paprikat ja sipulit. Nosta pois pannulta syrjään ja mausta suolalla ja pippurilla. Paista pekonit pannulla rapeaksi ja laita talouspaperin päälle jäähtymään.

Kun perunat ovat kypsiä, ota pelti pois uunista. Lisää pottujen päälle paprika-sipuliseos sekä raastettu cheddar. Laita vielä uuniin muutamaksi minuutiksi. Sen aikaa riittää, että juusto sulaa. Kun juusto on sulanut, ota pelti pois uunista ja murustele pekoni perunoiden päälle.

Halkaise avokadot ja kaiverra hedelmäliha kulhoon. Sörssää haarukalla ja levitä seos perunoiden päälle. Silppua lopuksi pinnalle vielä kevätsipulia ja korianteria. Tarjoile halutessasi creme fraichen kanssa.

8 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä, tämä menee testiin viikonloppuna :)

    Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) hyviä herkutteluhetkiä! Itse tykkään nykyään mielummin tehdä nachot kokonaan perunoista. Niistä kaupan maissilastuista tulee sellainen ällö suolapöhö.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Se on aina hyvä merkki ;) eiku herkuttelemaan!

      Poista
    2. Mun maha sanoo poks ihan justiinsa. Ollaan ahdettu urakalla noita pottuja tänä iltana :D Oli hyviä.

      Poista
    3. ihanaa :) pitäisköhän mun vallan aktivoitua reseptiikan kanssa täällä bloginkin puolella :P

      Poista
  3. Hyvvee! Tänään testattu ja maistui miehellekin Ü

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?