perjantai 2. maaliskuuta 2018

Lukuhaaste: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille




Mulla on yrityksenä lukea aina yksi hyllynlämmittäjä kuukaudessa. Silloin se kaksitoista vuodessa tulee varmasti saavutettua. Luin Neiti Peregrinen jo tuossa helmikuun puolella, mutta en ehtinyt bloggaamaan siitä aikaisemmin.

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille on fantasiaromaani. Se on täynnä kiehtovia valokuvia, joiden ympärille tarina kietoutuu. Teini-ikäisen Jaken pappa kuolee vähän epämääräisesti. Jake näkee papan kuolemaan liittyen jotain, mitä kukaan muu ei tuntunut näkevän. Tämä muuttaa Jaken elämän kokonaan ja käynnistää tapahtumaketjun, jonka seurauksena Jake päätyy lintukirjailija-isänsä kanssa kaukaiselle saarelle Walesiin. Pappa on nuoruudessaan asunut siellä orpokodissa ja Jake päätyy seuraamaan jälkiä, jotka pappa jätti jälkeensä valokuvien muodossa. Ja perillä Jake saakin huomata että saari ei olekaan mikä tahansa saari. Eikä pappakaan ehkä ollut ihan sitä, mitä kaikki luulivat.

Fantasiakirjallisuushan on useimmiten sellaista, että se ruokkii lukijan mielikuvitusta. Tarina on rakennettu ja teksti on kirjoitettu niin, että lukiessa lukijalla vilisee korvien välissä leffamainen kokonaisuus. Tässä kirjassa oli siis mukana myös läjä valokuvia. Ihan oikeita valokuvia. Normaalisti saattaisin hieman karsastaa fantasiakirjallisuutta, jossa lukijan mielikuvitusta tampataan kuvilla tarinan sijaan, mutta tässä ne todellakin toimivat. Kuvat ovat sinänsä sivuosassa suhteessa tarinaan, mutta ne ovat kuitenkin sellaisessa roolissa, että kokonaisuus on parempi niiden kanssa.

Mä luulin etukäteen että tämä on joku kauhuromsku. Mutta kyllä tämä tosiaan kallistuu enempi fantasiakirjallisuuden puoleen. Se ei normaalisti ole oikein mun pala kakkua, mutta tästä kyllä tykkäsin. Tämä oli aika kivan iätön. Sopii hyvin tuosta jostain teini-ikäisestä ylöspäin. Jos on kovin herkkä kaveri kyseessä niin sitten en välttämättä ihan nuorelle suosisi, tässä oli nimittäin kyllä pari kohtaa jotka sai asioita vipeltämään mun selkäpiissä. Ehdottoman kivaa vaihtelua tämä kyllä oli omassa lukurepertuaarissa. Voisi ehkä yrittää tähän genreen perehtyä enemmänkin. En mitään monen kirjan jatko-osaista kokonaisuutta jaksa mutta jotain yksittäisiä.

Tekstinä tämä oli hyvin soljuvaa ja nopealukuista. Kirjaa kuvaillaan goottisävyiseksi, mutta sitä mä en ehkä ihan saavuttanut. Eli ei kannata hätkyä takakannen kuvausta. Jäin itse vähän pyörittelemään tuota kirjan nimeä. Mä nimittäin itse olen sillä kannalla, että lyhyt parempi. Ja aina parempi jos nimeksi on keksinyt jonkun kivan synonyymimäisen hommelin. Vaikka tästä kirjana tykkäsinkin, niin kyllä mua vähän hengästyttää joka kerta kun sanon tai kirjoitan tuon nimen. Että hei Ransom Riggs, otetaanko ensi kerralla vähän lyhyempää, kiitos.

Kirjan loppu antoi ymmärtää, että tästä olisi jatko-osa. Mä nyt vielä vähän pureskelen että haluanko sitä lukea, jos sellainen löytyy. Nimittäin tämä oli mun mielestä hyvä kokonaisuus tämmöisenä. En tiedä kestänkö, jos jatko-osa ryssii koko systeemin. Mutta nyt kerrankin on olo, että haluaisin nähdä leffan joka tästä kirjasta on tehty. Nimittäin kirjan puitteet tarjoavat melkoisen huikeat lähtökohdat elokuvalle. Nykyisen teknologian avulla lopputulos on varmasti mieletön. Ja pakko muuten sanoa että tämä Hyllynlämmittäjä on ehkä paras idea pitkään aikaan, mihin olen älynnyt tarttua. Hauskaa kun omasta hyllystä löytyy aarteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?